36: Teen edelleen aina maalin, kun saan hyvän syötön

Morjens

Taas on kesätreenit, ”training campit” ja treenipelit takana ja sarja-avaus odottaa torstaina, hienoa että oikeisiin peleihin valmistavat oikeat pelit alkaa. Toi kuulosti jo vähän salatieteeltä.

Mutta käydään vähän läpi menneitä, taas päästään erittäin uudistuneella joukkueella sarjaan (lähteneet-tulleet), mikä tekee homman aina jännäksi kun on paljon liikkuvia osia ja omat roolit joukkueessa vielä elävät.

Joukkueessa on kesän aikana tapahtunut hienoa fysiikan parannusta, joka joissakin pelaajissa näkyy jopa ulkomuodossa, testien mukaan pelaajat ovat paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin eli kesällä on tehty töitä, mutta hauskaakin on ainakin suurimmalla osalla ollut.

Treenipelit tulivat ja menivät, pelattiin muutamia oikein hyviä pelejä ja odotukset ainakin itselläni olivat jo hyvällä mallilla kunnes ÄSSÄT tuli ja pudotti minut maan pinnalle, mielestäni harjoituspeli kauden huonoin ottelu. Sen jälkeen käytiin sekä pelillisiä että mentaalisia asioita läpi ja toivottavasti niihin ei tarvitse enään tänä vuonna palata.

Nyt siis liiga-avaus mielessä, huilatun viikonlopun jälkeen. Kokoonpano ei varmaankaan ole vielä lukkoon lyötynä torstaiksi sen verran pakka eli vielä viime viikolla, eli valmennuksella ei tainnutkaan olla vapaa viikonloppu.

Itse odotan saavani enemmän hyviä syöttöjä kuin viime vuonna (teen edelleen aina maalin kun saan hyvän syötön), muutenkin oma peli pitää saada toimimaan paremmin, olemme Maten kanssa molemmat vähän hakeneet toisiamme vielä, mutta viime pelit tuntuivat jo paremmalta.

Sorry, aika puisevaa tekstiä, mutta kausihan tuo tullessaan parempia jutun aiheita ja tapahtumia mitkä voi sitten täällä käydä läpi seuraavan tekstin kautta.

NÄHDÄÄN HALLILLA ja muutetaan halli taas kattilaksi.

Tuulola_Marko_DSC_8276 Terveisin Tuuski

 

12.09.2011 05:50