7: Tervehdys maajoukkuetauolta!

Morjesta

Ajattelin kertoa teille vähän maajoukkuetauon tunnelmista.

Saimme valmennukselta vähän pidemmän vapaan normaalin sunnuntai päivän lisäksi. Alkuviikon huilailtuamme aloitimme keskiviikkona taas harjoittelun.

Sunnuntaina järjestimme joukkueen kesken pilkikisan! Joukkue oli jaettu kolmeen ryhmään, joiden välillä kisa järjestettiin. Itse olin ryhmässä, johon kuuluivat: Eerola, Leino, Järveläinen ja Rautiainen. No valitettavasti minun on todettava, että joukkuuemme kärsivällisyys loppui jo 20 minuutin hujakoilla, kun pilkkien toisessa päässä ei ollut elon häivääkään, joten saldoksemme muodostui 0 kalaa.

Epävirallisen voiton, erittäin kyseenalaisilla kaloilla, vei Tolvasen, Larssonin ja Laakson joukkue. He saivat huimat kaksi kalaa, mikä olisi oikeuttanut kyllä koko kilpailun voittoon, koska kolmas mukana ollut joukkue sai yhden kalan. No lopulta selvisi, että kaksikko Tolkki/Allu oli tuonut saamansa saaliin salaa paikalle edelliseltä pilkkireissultaan… Jätkät kehtasivat huijata niin rumasti, että kyllä heille sitten lopulta voitto suotiin.

Pilkkikisan ja joukkueillan jälkeen on hyvä lähteä kohti loppuviikon harjoituksia ja ensi viikon pelejä. Runkosarjassa ei ole enää montaa peliä jäljellä ja kilpailu pudotuspelipaikoista on äärimmäisen kova! Jokainen peli ja piste ovat elintärkeitä!

Lupaan että näette loppu peleissä huikeasti taistelevan HPK:n!

Paajanen_Otto_DSC_2620 terveisin, Otto

Pelaajablogi 7.2.2013

07.02.2013 08:51