91: Ysiykkösen blogipäivitys!

Moro kaikki HPK:ta seuraavat jääkiekkoystävämme!

On sitten meikäläisen vuoro kirjoittaa elämäni ensimmäinen blogi. Ajattelin tässä kertoa vähän treenipeleistä ja HPK golfkisasta. Elikkä viime viikot ovat kuluneet tiiviisti jääharjoitusten ja treenipelien merkeissä, niinkuin varmasti suurin osa tietääkin. Pelit ovat menneet vaihtelevasti, ollaan kuitenkin voitettu suurin osa. Uutena pelaajana on ollut hienoa pukea HPK:n oranssi paita päälle, ja on tullut onnistumisiakin Kerhon paidassa. Tästä on hyvä jatkaa ja vähän vielä parantaa kohti 13.9 alkavaa kauden alkua.

Sitten siitä viime viikon HPK golfkisasta. Oli muuten elämäni ensimmäinen golfkisa! Itsekkin suoritin loppu kesästä green cardin. Hauska laji ja hyvää ajanvietettä kavereiden kanssa. Kisassa meidät oli jaettu neljän hengen ryhmiin, joissa oli myös yhteistyökumppaneita mukana. Yksi pelaaja per ryhmä. Voitte kuvitella kun ei ole montaa kierrosta vielä pelannut ja on ryhmässä aivan tuntemattomien kanssa, niin ei se pakosti helppoa ole. Mutta meidän ryhmässä oli hyvä henki ja hauskaa oli. Ei mitään “tiukkapipoja”. Ne pelaajat, jotka eivät golfia pelaa, toimi ryhmässä caddienä.

Kisa pelattiin omaan tasotukseen nähden. Kisan voitti kaikkien yllätykseksi pehmeäkätinen ihmiskuulamme Antti Aarnio. Mistä lienee “Änä” saanut niin pehmeät kädet, vai pelasiko hän voimalla tai tuurilla? Itse veikkaan, että tuurilla. 🙂 Kisassa jaettiin muitakin palkintoja, esim. pisin drive ja lähimmäksi lippua… Mutta voittoa ei niistä meille pelaajille tullut.

Mainitsemisen arvoinen suoritus nähtiin meidän maalitykiltä Marko “Luti” Luomalalta, joka avasi yhdeltä väylältä viereisen väylän greenille. Siitä Luti “lämäsi” lammen läpi kolmella leivällä männyn eteen. Tässä vaiheessa meidän maalitykkimme huokaisi helpotuksesta: “Huh huh, kävipä hyvä tuuri!” Mutta ette arvaakkaan mihin seuraava lyönti lähti? No sehän tietenkin meni siitä männystä takaisin samaan lampeen! Liekö Luti luullut, että lammessa on väylän reikä. Hyvinhän Luti muuten pelasi omaan tasoitukseensa nähden, niin kun allekirjoittanutkin eli ei loistoa eikä pahoja epäonnistumisiakaan, eli perus puurtamista.

Tästä eteenpäin aletaan keskittymään tosipeleihin. Golf ja muut vapaa-ajan harrastukset jäävät vähemmälle.

Kaikki paikalle kannustamaan Kerho voittoon.
“Taas hassuttelee vastustajaa HOO PEE KOO!”

santavuori Terveisin: Tupe #91

28.08.2012 16:09

Jaa artikkeli: