A-Nuoret aloittavat Nuorten SM-liigan kotona

HPK:n A-Nuorten kotiavaus Nuorten SM-liigassa tapahtuu keskiviikkona klo 19.00. HPK saa vastaansa yhden liigan ennakkosuosikeista, Espoon Bluesin. Päävalmentaja Olli Salo kertoo fiiliksen olevan huipussaan joukkueessa.

– Vihdoinkin tosipelit alkavat. Olemme pelanneet hyvän harjoitusottelukauden ja peli parani ottelu ottelulta. Voimme lähteä luottavaisin mielin kauteen.

Viime kauden A-Nuoret palauttivat HPK:n mitalikantaan voittamalla pronssia. Joukkue on jälleen kerran uudistunut, mutta runko on säilynyt samana.

– Koen, että joukkuehenki on hyvä. Olemme vahvoja nimenomaan joukkueena. Meillä on neljä hyvää hyökkäyskenttää tällä tasolla. Olemme petranneet harjoitusmatseissa myös puolustuksessa, kun koko joukkue on puolustanut yhdessä.

A-Nuorten joukkueeseen liittyvät liigamiehistön kanssa kesän ajan treenanneet maalivahti Juuse Saros, keskushyökkääjä Robert Leino sekä puolustajat Petteri Nikkilä ja Juuso Vainio. Erityisesti Leinolta Salo odottaa johtajuutta kiekolliseen peliin.

Tavoitteena suora playoff paikka

Viime kesänä Salo hyppäsi kesken kesäharjoituskauden päävalmentajaksi Petri Karjalaisen siirryttyä KHL:ään. Nyt Salo on saanut rauhassa valmistautua joukkueensa kanssa ilman häiriötekijöitä.

– Viime vuonna tuli vastaan nopea muutos, mutta nyt pääsimme heti kiinni asioihin ja uskon, että homma on ollut selkeämpää myös joukkueelle. Lisäksi tietysti helpottaa, että saan valmentaa joukkuetta saman valmennusryhmän kanssa. Myös me toimimme hyvin yhdessä, suitsuttaa Salo.

HPK:n A-Nuoret ovat listanneet kauden tavoitteekseen suoran playoff-paikan. Tämä tarkoittaa sitä, että HPK on vähintään kuudes runkosarjassa.

Keskiviikkona Salo haluaa nähdä Bluesia vastaan HPK:n paketin tiiviinä.

– Blues kääntää peliä hyvin. Meidän pitää pysyä pelin alla. Lisäksi haluan nähdä muutoksen meidän ylivoimapelaamisessa. Tehokkuuden on noustava! Uskon, että keskiviikkona nähdään viihdyttävä ja kovatasoinen kiekkomatsi. Nyt pitää olla kuosissa, nyt pelataan sarjapisteistä!

HPK:n kapteeneina kaudella 2012–2013 toimivat:

C Miika Heikkilä
A Mikko Lahtela
A Joona Monto
A Ville Kautiainen

HPK:n kokoonpano keskiviikon otteluun

Vuoti – Monto – Arkiomaa
Nikkilä – Vainio

Ollikainen – Leino – Heikkilä
Allen – Kautiainen

Huhta – Lahtela – Nikkinen
Franssila – Seppälä

Kaislehto – Salo – Ahlgren

HPK A – BLUES A
ke 12.9. klo 19.00
Ritari-areenassa

HPK 12.9.2012

12.09.2012 07:05

Jaa artikkeli: