Ärsytettynä Ilveksen kimppuun

HPK-Ilves 20.12. klo 18.30

Kerho lähtee illan otteluun täynnä voitontahtoa. Lahden reissu on unohdettu ja kotiyleisölle halutaan tarjota näyttävä päätös ennen joulutaukoa.

Lähtökohdat

Kerhon paluu maaottelutauolta ei sujunut suunnitelmien mukaan. HPK hallitsi selvästi vierasottelua Pelicansia vastaan, mutta menetti kahden maalin johtonsa viimeisen viisiminuuttisen aikana. Lopulta peli ratkesi voittomaalikilpailussa lahtelaisten eduksi.

– Pelattiin pelillisesti hyvin pitkiä jaksoja muutamaa blackouttia lukuun ottamatta. Pelikurin täytyy kestää 60 minuuttia, HPK-valmentaja Kari Lehtonen kommentoi.

Illan vastustaja Ilves on Lehtosen mukaan vaarallinen, eikä jumbosija kerro koko kuvaa joukkueen vahvuudesta.

– Ilves on erittäin liikkuva ja fyysinen joukkue. Joukkueessa on taitoa ja tulivoimaa etenkin siniviivalla. Meidän täytyy laittaa ne kuuluisat haalarinnapit kiinni ja lähteä taistelemaan.

Maalivahti Mika Järvinen lähtee luottavaisena ottelluun.

– Ollaan käyty Lahden peli läpi ja tiedetään mitä pitää parantaa. Taistelua ja intohimoa, sillä se hoituu.

Näillä mennään

Kerhon kentälliset selviävät palipäivänä. Maalissa jatkaa Mika Järvinen. Kokoonpanosta ovat poissa hyökkääjät Jesse Saarinen ja Juuso Honka sekä puolustajat Juha Alen ja Aleksi Laakso. Heistä Laakson paluu on lähimpänä.

– Aleksi on todennäköisesti kehissä kinkkujen jälkeen, Lehtonen valotti puolustajan tilannetta.

Aivotärähdyksen lähes kaksi kuukautta sitten saaneen Jesse Saarisen tilanne on edelleen epävarma.

– Saarinen kävi eilen tutkimuksissa erikoismiehellä, joten odotellaan sieltä tuloksia. ”Jeppe” on pitänyt kuntoa yllä aerobisilla harjoituksilla, mutta jäällä ei ole juurikaan käynyt, Lehtonen kertoi.

Suurennuslasin alla

Antti Miettinen, HPK

”Mietsun” peli näytti pirteältä Lahdessa. Olisiko nyt aika räväyttää kunnolla myös kotikatsomon edessä?

Janne Laakkonen, Ilves

Rinkelinmäen yleisölle tuttu savolaisvelmu palaa Hämeenlinnaan ensimmäistä kertaa sitten viime kauden. Näyttöhaluja varmasti riittää entistä seuraa vastaan.

HPK ja Laurell tarjoavat jouluiset piparikahvit ennen ottelua! Tule siis ajoissa naatiskelemaan!

 

20.12.2012

20.12.2012 06:56