HPK:n päävalmentajaksi Kai Rautio

HPK:n päävalmentaja SM-liigakausilla 2013–2015 on Kai Rautio. Raution valmennusryhmässä ovat mukana HPK:ta viime kaudella valmentaneet Pasi Arvonen ja Kari Lehtonen sekä keväällä Kerhoon tullut Vesa Viitakoski.

48-vuotias Rautio on toiminut valmentajana SM-liigassa HIFK:n sekä KHL:ssa Torpedo Nizhny Novgorodin organisaatioissa. Päävalmentajana Rautio on toiminut Mestiksessä ja Nuorten SM-liigassa. HIFK:ssa Kari Jalosen valmennustiimissä Rautio voitti Suomen mestaruuden vuonna 2011 ja Nuorten SM-liigan Suomen mestaruuteen Rautio valmensi Pelicansin vuonna 2005.

Palaajaurallaan puolustajana pelannut Rautio pelasi yhteensä yli 500 SM-liigan ottelua ja niistä 145 HPK:n paidassa. Kaudella 1998–1999 Rautio voitti HPK:n paidassa pronssia.

– HPK on erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ratu tuntee kaupungin, organisaation ja pelitavan, joten hänen on helpompi hypätä liikkuvaan junaan mukaan. Myös muu valmennus ja joukkue ovat ratkaisusta mielissään, kertoo HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela.

WP_000429

Rautio oli heti kiinnostunut HPK:n päävalmentajan pestistä, kun kysely tuli.

– Tottakai olin kiinnostunut. Henkilökohtainen pidemmän ajan tavoite on ollut päävalmentajan paikka SM-liigassa. Sen eteen olen tehnyt monta ratkaisua koulutuksessa ja joukkuevalinnoissa. En ole kiirehtinyt asian suhteen vaan olen pyrkinyt kehittämään itseäni niin, että olen valmis hyppäämään mukaan, kun mahdollisuus tulee.

– Otan HPK:n päävalmentajan paikan ja sen tuoman haasteen iloisena ja nöyränä vastaan. Tiedän, että HPK on Hämeenlinnan kaupungille erittäin tärkeä ja ymmärrän vastuuni.

HPK Tiedotus 10.6.2013

10.06.2013 08:12

Jaa artikkeli: