
HPK marssi finaaleihin!
19.04.2010
Lipunmyynti alkaa tiistaina klo 9.00
HPK - KalPa 4-3 (1-2,3-1,0-0)
Hämeenlinnassa pelataan neljän vuoden tauon jälkeen SM-liigan loppuotteluita. HPK kukisti KalPan ja eteni kauden huipennukseen otteluvoitoin 4-2.
Joukkue taisteli kertakaikkiaan upeasti jopa verissä päin, kun kapteeni Jukka Laamanen sai kovan iskun kasvoihinsa. Laamanen oli hurjan uhrautumisen ruumiillistuma viimeisillä sekunneilla oman maalin edustalla.
- Hienoja sotureita on joukkueessa. Kyllä tämä on henkisen kovuutensa näyttänyt tämä ryhmä, sanoi Jukka Rautakorpi pelin jälkeen.
Kerho joutui avauserässä alakynteen, kun KalPa karkasi kahden maalin johtoon. Janne Laakkonen kuitenkin kavensi upeasti vielä erän viime sekunneilla. Toisessa erässä HPK mätti kolme maalia lisää ja Joonas Vihkon upea 4-3-ylivoimamaali jäi lopulta ottelun viimeiseksi.
Kun samaan aikaan TPS masensi Turussa hallitsevan mestarin, varmistui Kerhon finaalivastustajaksi yllättävä turkulaispoppoo. HPK:n maalivahti Teemu Lassila on itse lähtöisin nimenomaan Turusta.
- Todella hieno ja vapautunut fiilis kun tämäkin ottelusarja voitettiin. Turussa on sitten paljon sukulaisiakin katsomossa, joten tunnelma on korkealla, Lassila tunnelmoi.
Pelit TPS:aa vastaan alkavat torstaina Patria-areenassa. Ensimmäinen finaali alkaa totuttuun arkipelitapaan kello 18:30. Toinen kotifinaali on luvassa sunnuntaina. Liput molempiin otteluihin tulevat myyntiin tiistaiaamuna klo 9.00!

