Ajankohtaista


HPK torppasi Bluesin
26.09.2009

Kauden ensimmäinen vierasvoitto syntyi maalein 2-1.


Kerhon kurinalainen ja tiivis viisikkopeli toi Espoon valloitusretkeltä täyden pistepotin. Oranssipaidat hallitsivat hienokseltaan sekä ensimmäistä, että kolmatta erää, eikä Bluesin toisen erän rynnistys riittänyt voittoon. HPK pohjusti kauden ensimmäisen vierasvoittonsa avauserän erinomaisella viimeistelyllä. Espoolaiset ottivat erässä kaksi kakkosta ja kummankin ylivoiman aikana verkko soi Blues-vahti Iiro Tarkin takana. Joonas Kemppaisen ja Ville Viitaluoman osumat riittivät lopulta voittoon, vaikka etenkin toisessa erässä isäntäjoukkue antoi rajusti painetta HPK:n puolustuspäälle. Päätöserässä Blues onnistui vielä toimittamaan kiekon Kerhon maaliin, mutta ilmasta ohjattu osuma mitätöitiin lopulta korkean mailan johdosta.

"Taisteluvoitto"

Kerho-luotsi Jukka Rautakorpi kiitteli joukkueensa taistelua ottelun jälkeen.

- Taisteluvoitto ehdottomasti. Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä, toisessa pelimma hajosi kokonaan ja kaukalossa mentiin päättömästi päädystä toiseen. Ei enää noudatettu sovittuja asioita ja pelattu, kuten meidän kuuluu. Päätöserään kaivettiin kuitenkin jälleen taisteluhenki esiin ja pystyttiin palauttamaan avauserän hyvä vire. Taistelu toi meille tänään kolme pistettä, Rautakorpi arvioi.

Erityiskiitokset Rautakorpi osoitti jälleen joukkueen tukipilarina torjuneelle Teemu Lassilalle.

- Teme pelasi jälleen erinomaisen ottelun ja oli ehdottomasti mies paikallaan. Bluesin kahdesta erinomaisesta ohjuristakin vain toinen meni lopulta maaliin.

Illan molemmissa maaleissa mukana syöttäjän roolissa esiintynyt Jukka Laamanen oli tyytyväinen voittoon, mutta totesi matkan olevan edelleen kesken.

- Eka ja viimeinen erä olivat meiltä juuri sitä kiekkoa mitä meiltä odotetaankin. Jostain syystä kuitenkin toisessa erässä ajatus herpaantui ja teimme huonoja valintoja kerta toisensa jälkeen. Onneksi on vielä syyskuu ja pääsemme hiomaan joukkuepeliämme vielä pitkään. Oli kuitenkin hieno merkki, että saimme yhden heikomman erän jälkeen vielä korjattua kurssia oikeaan suuntaan. Seuraava tavoite on saada sopiva vire kestämään läpi ottelun, Laamanen kiteytti.

HPK jatkaa taivaltaan torstaina kotiottelulla Porin Ässiä vastaan Patria-areenalla.

Joonas Holste