Ajankohtaista


Ilveksen kaatoon tiistaina
15.02.2010

Tärkeitä sarjapisteitä taas jaossa


HPK lähtee tiistain otteluun vain yksi asia mielessään. Tärkeät sarjapisteet on otettava Ilvekseltä.

Sarjajumbon kohtaamiseen ei ole varaa lähteä takki napittamatta. Ilveksen peli on jälleen loksahtanut jossakin määrin kohdalleen ja tupsukorvat ovat ottaneet voittoja pitkän tappioputkensa päätyttyä. Kerhon peli ei puolestaan hyvän jakson jälkeen ole miellyttänyt valmennusjohtoa täydellisesti.

- Ei olla oltu SaiPa- ja Kärpät-otteluissa parhaalla mahdollisella tasolla. SaiPaa vastaan puolivillaisella pelillä tuli voitto, mutta Kärppiä ei pystytty enää kaatamaan. Nyt katseet suunnataankin aina peliin kerrallaan ja niihin keskitytään kunnolla., Pasi Arvonen kommentoi valmennusjohdosta.

- Kaikki jaksotavoitteet ovat jo roskiksessa. Nyt otetaan jokainen peli yksittäisenä vastaan, Arvonen sanoo.

Kerho saa jalkeille mitä suurimmalla todennäköisyydellä parhaan mahdollisen miehistönsä. Ainoastaan Mikko Mäenpään päivän kunto on pieni arvoitus.

Tuorein HPK-pelaaja Toni Häppölä on nyt pelannut uuden joukkueensa mukana viisi ottelua. Häppölällä on joukkueesta vain hyvää sanottavaa.

- Minusta on mukavaa pelata tätä iloista peliä ja kontrolloida kiekkoa, kuten HPK:ssa halutaan. Olen viihtynyt erinomaisesti.

Tommi Lindroos

HPK - Ilves tiistaina 16.2. klo 18.30 Patria-areenassa.