Ajankohtaista


Kalakukkovelat maksuun
02.10.2009

HPK hakee lauantaina KalPaa vastaan jo neljättä perättäistä voittoa.


HPK-KalPa lauantaina 3.10. klo 17.00

Hurjassa vireessä alkukaudesta ollut KalPa on jatkanut siitä mihin viime kaudella jäi. Tällä kaudella KalPa on hävinnyt vain kerran varsinaisella peliajalla ja perjantain ottelusta sillä on allaan 5-2 kotivoitto sarjajumbo Bluesista. Kuopiolaiset joutuvat siis pelaamaan kahtena peräkkäisenä päivänä ja siinä saattaa olla jopa pientä etua kotijoukkueelle.

Pekka Virran valmentamasta ryhmästä löytyy tällä hetkellä nimiä vähän jokaisen pörssin kärjestä. Pistepörssin kärkinimi on tällä hetkellä liukas Tuomas Kiiskinen, mutta tulitukea "Niiralan Maltsevinakin" tunnettu Kiiskinen saa laajalta rintamalta, kun mm. puolustukseen täksi kaudeksi hankittu ruotsalaisvahvistus Adam Anderssonkin on paukuttanut jo neljä osumaa. Kun KalPasta puhutaan, niin unohtaa ei voida myöskään ikinä omistaja-pelaaja Sami Kapasta, joka jaksaa vuodesta toiseen samalla innolla.

HPK:lla on siis kuopiolaisille kalakukkovelkoja maksettavanaan viime kauden lisäksi myös kuluneelta harjoituskaudelta, kun KalPa oli ainoa joukkue, jolle Kerho harjoitusotteluissaan hävisi. Nyt kotijoukkueella on allaan kolme voittoa, kun viimeksi Porin Ässät kävi torstaina Patria-areenalla toteamassa HPK:n vireen kovaksi.

HPK:n kultakypärä Joonas Kemppainen tietää KalPan tason, mutta tietää myös konstit joilla savolaiset ovat lyötävissä. 

- On ihan selvää, että KalPa-ottelusta tulee kauden toistaiseksi kovin ottelu. KalPa on aloittanut aika vahvasti ja on meille varmasti hankala vastustaja. Kurinalaisella ja tiiviillä pelillä voidaan kuitenkin KalPa huomenna kaataa, Kemppainen kertoo.

HPK-valmentaja Jussi Tapola on Kemppaisen kanssa pitkälti samoilla linjoilla ja valmentajien tyyliin analysoi vielä tarkemmin lauantain vierailijaa.

- Kova peli edessä, KalPaa ei missään nimessä saa päästää johtoon. Heillä on ihan selkeä ja aika ainutlaatuinenkin pelityyli nykyliigassa. Kun osataan ajoissa tunnistaa niitä tulevia tilanteita jäällä, niin olemme vahvoilla. Mitä enemmän pystytään tunnistamaan etukäteen niitä pelitilanteita, niin pystymme paremmin reagoimaan niihin oikein ja ajoissa, Tapola pohtii.

 

Kemppainen: "Parannettavaa löytyy"

Porista viime kaudeksi Hämeenlinnaan siirtynyt 21-vuotias taitava keskushyökkääjä on tällä hetkellä joukkueen sisäisen pistepörssin kärkimies. Vaikka kausi on lähtenyt Kemppaiselta hienosti käyntiin, näkee hän silti pelimiehenä vielä paljon parannettavaakin.

- Meidän peli joukkueena on mennyt koko ajan ihan oikeaan suuntaan. Henkilökohtaisesti taso on toistaiseksi ollut ihan ok, mutta parantamisen varaakin on vielä reilusti. Eniten parannettavaa on varmasti 5vs.5 pelissä.

A-maajoukkueessakin vierailleen isokokoisen taitosentterin tulevaisuuden tavoitteet ovat korkealla.

- Maajoukkuereissu oli kyllä kiva kokemus kaiken kaikkiaan ja toivottavasti eivät olleet viimeiset pelit siellä. Kyllä maajoukkuepaidan eteen tehdään koko ajan töitä ja se on yksi omista tavoitteistani.

- Eroa liigaan oli melkoisesti, koko ajan oli oltava hereillä ja jokainen virhe kostautui kyllä välittömästi. Tempo ja taitotaso oli selvästi korkeampaa luokkaa, eikä peli mennyt missään vaiheessa roiskimiseksi, Kemppainen sanoo.

Ottelun lopulliset kokoonpanot nähdään tuttuun tapaan pelipäivänä, mutta jo tässä vaiheessa lienee selvää, että loukkaantuneen puolustaja Risto Korhosen tilalla nähdään liigakasteessaan Lauri Kärmeniemi. Voimalaituri Janne Kolehmainen ei ole flunssansa takia vielä huomenna pelikuntoinen.

Rami Kunelius