Kerho HIFK:n vieraaksi Helsinkiin
13.03.2010
HPK jahtaa vielä kotietua neljännesvälieriin
Ottelun lähtöasetelmat ovat joukkueiden kannalta hyvin erilaiset, sillä HPK pelasi eilen tiukan kamppailun Lukkoa vastaan, kun taas HIFK on pelannut viimeksi tiistaina Kuopiossa. HIFK:n valmentaja Kari Jalosen kommenttien jälkipuintiakin aiheuttanut ottelu päättyi Kalpan voittoon 4-2.
HIFK on saanut pelinsä uomiinsa kauden ratkaisupelien koittaessa ja viimeisestä kymmenestä ottelustaan se on voittanut kahdeksan. HIFK:n pelaamiseen kuuluva fyysinen ilme oli pääosassa edellisessä ottelussa Kuopiossa ja oletettavaa on, että se pyrkii ottamaan tätä kautta otteen myös HPK:sta. HIFK:lta kovassa vireessä on ollut sen ykkösketju Granlund-Hirschovits-Haataja ja Kimmo Kuhdan hankinnan myötä sen hyökkäyskalusto on aivan SM-liigan eliittiä. HIFK on vahvistanut kauden aikana myös puolustustaan ja maalin suulle hankittu Mika Noronen on ottanut sitä vastuuta, jota häneltä on odotettu. HIFK:lta sivussa on pelikieltoaan kärsivä Ross Lupaschuk.
HPK lähtee otteluun hyvistä asetelmista, sillä myös sen viime ottelut ovat sujuneet tuloksellisesti mallikkaasti. Viimeisen kymmenen ottelun tilasto sillä on sama kuin tämän illan vastustajalla, eli kahdeksan suoraa voittoa ja kaksi tappiota. HPK:n kokoonpano on sama kuin eilisessä Lukko-pelissä.
Ottelun asetelmat ovat mielenkiintoiset myös siltä kantilta, että vastakkain ovat mahdolliset pudotuspelivastustajat. Nähtäväksi jää, pyrkivätkö joukkueet ottamaan fyysistä yliotetta vastustajastaan jo tässä vaiheessa. Kerho pystyy varmasti vastaamaan tällä osastolla HIFK:n pyrkimyksiin, sillä pakkipari Honkanen-Mäkelä kuuluu liigan laadukkaimpaan fyysiseen kastiin.

