Kerho illalla Ilveksen kaatoon
18.03.2010
Nuoret HPK-puolustajat tiukassa paikassa
HPK lähtee vierasotteluun Ilvestä vastaan poikkeavasta tilanteesta, sillä puolustuksen luottomiehet Marko Tuulola ja Mikko Mäenpää kärsivät pelikieltoja. Paikkaajat löytyvät kuitenkin omasta juniorikaartista, sillä Lauri Kärmenniemi ja Santeri Alatalo nousevat poissaolojen myötä kokoonpanoon.
Ilves on jo reilun viikon ajan ollut varma karsijajoukkue ja sille runkosarjan loppupelien pelaaminen on ainoastaan valmistautumista tärkeisiin karsintaotteluihin. Kiusaajan rooli on sopinut sille kuitenkin melko hyvin, sillä kolmesta viime ottelusta se on voittanut yhden ja hävinnyt yhden jatkoajalla. Ilves vaihtoi hiljattain myös päävalmentajaa, kun Juha Pajuoja nousi apuvalmentajan paikalta päävalmentajaksi ja Heikki Mälkiä vapautettiin tehtävästään.
HPK taasen janoaa vielä lisäpisteitä säilyttääkseen runkosarjan viidennen sijansa ja varmistaen suoran pääsynsä neljännesvälieriin. Kerholle riittää yksikin piste suoraan neljännesvälieräpaikkaan. Pelin pitää kuitenkin parantua merkittävästi kahdesta edellisestä ottelusta, jotta pisteitä saadaan kotiin vietäväksi. Kokoonpanomuutokset puolustuspäässä tuovat oman haasteensa pelaamiseen ja etenkin ylivoimapelaaminen on saatava uomilleen nopealla aikajänteellä.
HPK:n puolustuspelaaminen ja nopeat vastaiskut ovat voiton kannalta avainasemassa. Ilves pystyy hyökkäämään paineettomasti ja tekee sitä varmasti riskinkin kautta, joten odotettavissa on varmasti värikäs ottelu. Runkosarja päättyy Kerhon osalta lauantain kotipelin Pelicansia vastaan.

