Ajankohtaista


Kerho Ouluun revanssi mielessä
09.03.2010

Taistelu tärkeistä sarjapisteistä jatkuu


HPK jatkaa pelejään tänään Oulussa kohtaamalla Kärpät. Jälleen kerran vuorossa on ns. kuuden pisteen ottelu, sillä Kärpät on sarjataulukossa sijalla kuusi viisi pistettä Kerhoa perässä. Kerho haluaa varmasti kuitata edellisen kohtaamisen, joka päättyi oululaisten voittoon Rinkelinmäellä. 

Molemmat joukkueet hävisivät edelliset ottelunsa ja haluavat varmasti korjata kurssia takaisin voittojen tielle. Muuten joukkueiden kuntokäyrät näyttävät erilaisilta, sillä viimeisistä kymmenestä ottelustaan HPK on voittanut seitsemän ja Kärpät neljä.  

Kärppien nimivahva joukkue pääsee otteluun lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Pavel Rosan pelaaminen on vielä epävarmaa, mutta Kärpät on löytänyt Rosalle oivan korvaajan, kun nuori Julius Junttila on pelannut tehokkaana Jari Viuhkolan ketjussa.  

HPK:sta sivussa on pelikieltoaan kärsivä Jari Sailio. Tuukka Mäkelä puolestaan palaa kokoonpanoon toivuttuaan pelikuntoon käsivammasta. Jari Sailion paikan Joonas Kemppaisen ketjussa ottaa Joona Karevaara.  

Ennakkoasetelmat otteluun ovat HPK:n puolelta selvät. Kärppien ylivoimapelaaminen on saatava minimiin ja Kärppien taitaville hyökkääjille on annettava mahdollisimman vähän tilaa. Odotettavissa on, että ottelu ratkaistaan erikoistilannepelaamisella, sillä pelin henki on jo erittäin lähellä playoff -pelejä.