Kerholle tappio Helsingissä
14.03.2010
Energinen HIFK saavutti kotiedun 4-1 voitolla
HIFK - HPK 4-1 (0-0,3-0,1-1)
Ottelun lähtöasetelmat kääntyivät tällä kertaa HPK:n tappioksi, sillä pelaamisen energia oli selvästi kotijoukkue HIFK:lla parempaa. HPK oli pelannut edellisenä päivänä kovan ottelun Rauman Lukkoa vastaan, kun taas HIFK oli pelannut edellisen ottelunsa tiistaina.
Ensimmäinen erä oli molemmilta joukkueilta tarkkaa pelaamista, eikä maalipaikkoja juuri nähty. HIFK löi kiekkoja paljon HPK:n päätyyn ja pyrki näin kuormittamaan Kerhon puolustajia. Totuttuun tapaansa kotijoukkue pyrki myös horjuttamaan vieraitaan fyysisellä pelillä, mutta muutamaa taklausta lukuun ottamatta se ei siinä onnistunut. Kerhon peliä vaivasi koko erän ajan liika hidastelu ja kamppailutilanteissa vääntö ei riittänyt voittamaan tilanteita. Ainoastaan Toni Häppölän johtama ketju laidoilla Janne Kolehmainen ja Tuomas Muhonen pystyi jatkuvasti viemään peliä HIFK:n päätyyn. Keskushyökkääjä Häppölä johti ketjun peliä mallikkaasti ja osoitti, että hänestä on vielä paljon iloa kevään ratkaisupeleissä. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin siis 0-0 tilanteessa.
Toinen erä koitui Kerhon turmaksi ja jo erän ensimmäinen vaihto osoitti erän suunnan. HPK:n karvauspelaaminen petti pahasti ja seisovasta tilanteesta HIFK -hyökkääjä pääsi läpiajoon. Kerhopuolustus joutui rikkomaan ja tilanteesta tuomittiin rangaistuslaukaus. Tämän toimitti verkon perukoille Mikael Granlund. HIFK:n toinen maali nähtiin sen pelatessa ylivoimaa ja maalivahti Teemu Lassila lähti kulmaan purkamaan kiekkoa ulos alueelta. Tällä kertaa Lassila oli purussaan epäonninen ja HIFK -pelaaja pääsi katkoon. Tilanteesta Kimmo Kuhta siirsi HIFK:n 2-0 johtoon. Viisi minuuttia ennen erän päättymistä Kerhopäädyssä kolahti taas, kun HIFK hyödynsi HPK:n yliaktiivisen pelaamisen suoraan aloituksesta ja pääsi ylivoimahyökkäykseen. Mikael Granlund malttoi odottaa ja laukaisi kiekon Kerhomaalin yläkulmaan.
3-0 tilanne oli tällä kertaa Kerholle liikaa kurottavaksi ja kolmas erä meni pelailuksi. Molemmat joukkueet tekivät yhden maalin ja HIFK vei pisteet ansaitusti lukemin 4-1. Kerhon maalista vastasi Joonas Kemppainen alivoimalla.
Kerhosta onnistujia ei tällä kertaa kovin montaa löytynyt. Toni Häppölä pelasi vahvan ottelun, vaikkei tehopisteille yltänytkään. Muut pelaajat eivät omalle tasolleen yltäneet ja näin ollen ottelun lukemat olivat oikeutetut.

