Ajankohtaista


Kerholle toinen niukka tappio
12.09.2009

IFK vei voiton lukemin 2-1. Maalinteko tuotti HPK:lle harmaita hiuksia.


Helsingissä nähtiin lauantaina melko laadukas kiekkoilta, vaikka osumilla kumpikaan joukkue ei päässyt mässäilemään. Kaikki pelin maalit syntyivät ottelun toisessa erässä. HPK:n ainoasta osumasta vastasi Joonas Vihko, joka päästyään nokakkain IFK-vahti Jani Niemisen kanssa harhautti kiekon nätisti reppuun. Punanutut tulivat kuitenkin väkisin ohi ja veivät lopulta voiton maalein 2-1 (0-0, 2-1, 0-0). Etenkin IFK:n voittomaali jäi kaivelemaan HPK-luotsi Jukka Rautakorpea.

- Maalista jäi jotenkin huono maku suuhun. Sitä edelsi kuitenkin meidän hyvä tilanne ja erinomainen maalipaikka. Olisiko peräti tolpassa käynyt. Siitä sitten nopea kääntö ja maali IFK:lle, Rautakorpi harmitteli.

HPK:lle tarjottiin etenkin ottelun avauserässä runsaasti maalipaikkoja, sillä IFK:lle vihellettiin peräti neljä rangaistusta. Ylivoimalla Kerho liikutti hyvin kiekkoa ja pyöritti peliä hyökkäyspäässä, mutta hyvät laukaukset jäivät vähiin. Hyvää liikettä ja asennetta kiitteli myös hyökkääjä Jyrki Louhi ottelun päätyttyä.

- Pelattiin hyvällä jalalla ja saatiin haastettua IFK:ta myös fyysisesti. Oikeastaan olin yllättynyt siitä, kuinka haavoittuvainen IFK etenkin fyysiseltä osastoltaan oli. Ryhdikäs ja äijämäinen esitys meiltä, mutta ei häviäminen ikinä hääviä ole, Louhi summasi.

- Kyllä meidän on jatkossa kyettävä enemmän haastamaan vastustajan maalivahtia. Tänään ehkä tehtiin liikaa turvallisia ratkaisuja, kun olisi voitu laukoa suoraan. Ylivoimalla meillä olisi ollut tänään mahdollisuudet useampaankin osumaan. Nykykiekossa viidellä viittä vastaan maalin tekeminen on jo todella vaikeaa, ne tarjotut ylivoimat olisi vain pakko käyttää hyväksi.

Joonas Holste