Ajankohtaista


Päästäänkö jälleen johtoon?
17.04.2010

Paineet ovat nyt KalPalla



Kerhon ja KalPan välinen välieräsarja on otteluvoittojen vinkkelistä mennyt samaa
tahtia kuin puolivälierät HIFK:ta vastaan. Seuraavaksi käsikirjoituksessa olisikin
vuorossa jälleen Kerhon vierasvoitto!

Torstain kotiottelussa tunteet alkoivat jo kuumeta puolin ja toisin, eikä enää voitu
puhua kliinisestä kyttäilystä. Kuten Kerho-valmentaja Jukka Rautakorpi jo pelin
jälkeen sanoikin, pitää tunteet kuitenkin kyetä pitämään sen verran kurissa, ettei
ylipelaamisesta aiheudu vastustajalle etua. Torstaina kumpikin KalPan osuma johtui
nimenomaan liiasta intoilusta alivoimalla.

Paineet siirtyivät Kerhon voiton myötä tyystin KalPalle. Kuopiossa tiedetään, että
tappio niskassa Patria-areenalle lähteminen ei missään nimessä olisi helppo paikka.
Kotivoittoa kipeästi haluava ja tarvitseva KalPa saattaa siis olla ylilatautunut ja
tästä Kerholle voi aiheutua paikkoja. Tärkeää onkin onnistua vihdoin viimeistelyssä
paremmalla prosentilla.

Ennen ottelua on joka tapauksessa selvää, että Patria-areenaan tullaan pelaamaan
maanantaina. Nyt taistellaan siitä, kumpi tulee otteluun katkaisun avaimet
käsissään.