Pihlström, Makkonen ja Kariya palaavat Hämeenlinnaan
06.03.2010
Kovankuntoinen JYP vieraaksi Patria-areenaan
HPK:n paidassa läpimurtonsa tehneet Antti Pihlström, Jussi Makkonen ja Steve Kariya palaavat tänään Hämeenlinnaan - Jypin paidassa. Kovat vahvistukset ennen siirtoajan umpeutumista hankkinut Jyp on voittanut kuusi peräkkäistä otteluaan ja ajaa kovaa takaa sarjan kärkikaksikkoa Lukkoa ja Kalpaa.
Jypin peli on loksahtanut kohdalleen viimeistään Pihström-Makkonen kaksikon hankinnan myötä ja Kerho saa vastaansa SM-liigan kovakuntoisimman joukkueen. Kerho ei ole Jypiä vielä tällä kaudella voittanut. Edellisen ottelun Jyväskylässä voitti Jyp rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.
HPK lähtee otteluun eilinen voittopeli Turussa allaan. Kokoonpanot saattavat elää vielä pelipäivän aamuna, sillä Tuukka Mäkelä sai kiekon käteensä ottelun loppupuolella ja hänen pelaamisensa on epävarmaa. Myös Janne Laakkosen kunto tarkastetaan aamulla. Laakkonen sai korvaansa kiekon eikä pelannut Turussa tapahtuman jälkeen. Jos Mäkelä ei pysty pelaamaan, hänen paikkansa ottaa Lauri Kärmenniemi. Maalissa jatkaa Teemu Lassila.
Illan ottelusta on odotettavissa vauhdikas kiekkoilta, sillä Jypin pelityyli on pelata kovaa karvauspelaamista ja pitää pelissä jatkuvaa vauhtia. Maalipaikkoja tullaan näkemään paljon ja tämän myötä avainasemassa ovat molempien joukkueiden maalivahdit, jotka onnistuivat joukkueiden edellisessä kohtaamisessa erinomaisesti.
HPK - JYP lauantaina 6.3. klo 17.00 Patria-areenassa

