Ajankohtaista


Sarjakakkonen oli liian vahva Kerholle
05.02.2010

KalPa vei kolme pistettä niukalla voitolla


 KalPa-HPK 2-1 (1-0,0-0,1-1)  

HPK:n ja Kalpan neljäs kohtaaminen tuotti Kalpalle sen kauden ensimmäisen voiton HPK:sta. Ensimmäinen erä oli selkeää Kalpan hallintaa ja kerhopelaajat kuluttivat jäähypenkkiä ahkerasti. Erässä HPK:lle tuomittiin peräti kuusi kahden minuutin jäähyä Kalpan nollaa vastaan. HPK:n liike ei riittänyt nälkäistä kotijoukkuetta vastaan ja erä olisi voinut päättyä isompiinkin lukemiin kuin 1-0 Kalpalle. Tosin HPK:n alivoimapelaaminen oli uomissaan, eikä lukuisista ylivoimista huolimatta Kalpalla ollut todellisia maalipaikkoja kuin muutamia.  

Toinen erä oli HPK.lta jo huomattavasti parempaa pelaamista ja Kalpan maalissa Mika Järvinenkin joutui torjuntatöihin. Kalle Kermanin vietyä Kalpa 2-0 johtoon Kerho kavensi tilanteeksi 2-1 Joonas Vihkon ylivoimaosumalla. Syötöt maaliin antoivat Ville Viitaluoma ja Jukka-Pekka Laamanen. Kolmanteen erään lähdettiin näissä lukemissa. 

Kolmas erä oli HPK:n parasta pelaamista ottelussa, mutta maalit jäivät puuttumaan muutamasta tuhannen taalan paikasta huolimatta. Näin Kalpa vei kauden neljännen kohtaamisen nimiinsä ja voitti ensimmäisen kerran HPK:n tällä kaudella.  

Maalivahti Teemu Lassilaa lukuun ottamatta Kerhopelaajat eivät yltäneet omalle tasolleen. Jari Sailio oli ainoa, jonka luistin kulki lähes normaaliin tapaan.

HPK jatkaa pelejään kotihallissa lauantaina, kun vastaan asettuu HIFK klo 18.30. 

[i]

Tiesitkö?

Kuluva kausi on HPK:n 32. kausi SM-tasolla.

Seuraava fakta