Välierät KalPaa vastaan käynnistyvät
09.04.2010
Ensin pelataan Kuopiossa
Kerho aloittaa lauantaina semifinaalit KalPaa vastaan. Vastus on varmasti kovempi kuin kesytetty helsinkiläinen kissapeto, mutta missään nimessä mahdoton kesytettävä ei kuopiolaisjoukkuekaan ole.
KalPalla on ottelusarjassa kotietu, mutta HPK osoitti jo HIFK-peleissä, että se kykenee pelaamaan voittavaa kiekkoa myös vieraskaukalossa. Toki KalPaa vastaan vieraspelaaminen varmasti korostuu enemmän, sillä sekin pyrkii hallitsemaan kiekkoa toisin kuin HIFK.
Joukkue on valmis taistoon perjantain valmistautumisen pohjalta ja kaikki pitäisi olla kunnossa. Ottelutahti on tiivis ja vastustajan kanssa tullaan matkustelemaan samoja maanteitä edestakaisin. Kerho lähtee peleihin luottavaisin mielin, kuinkas muuten.
- Voittamaan lähdetään, tunnelmoi valmentaja Jussi Tapola.
Kerho osoitti puolivälierissä olevansa loistavassa fyysisessä kunnossa. Lisäksi jaksamista edesauttaa se, että oranssipaidat pystyvät jauhamaan peliään neljällä ketjulla. HIFK-sarjassa Kerho juoksutti vastustajansa väsyksiin ja iski lopussa.
Kuten HIFK:lla, myös KalPalla on nimenomaan vaarallinen kultakypärä, jota ei pidä päästä temmeltämään vapaasti. Sami Kapasen varassa kuopiolaiset selvisivät yllättävän vaikeasta Tappara-sarjasta.
Lauantain matsin jälkeen siirrytään Hämeenlinnaan. Semifinaalien toinen peli pelataan Patria-areenassa maanantaina klo 18:30!

