Aleksei Shvalev siirtyy Kajaaniin

HPK:n puolustaja Aleksei Shvalev lähtee hakemaan pelituntumaa Kajaanin Hokkista ottelukohtaisella siirrolla. Pelaajan paluu Hämeenlinnaan tapahtuu viimeistään tammikuun lopussa, ennen siirtorajan sulkeutumista. Shvalev palaa, mikäli hänen kotiseuransa Jaroslavl ei kutsu puolustajaa takaisin omaan rinkiinsä.

HPK:n päävalmentaja Harri Rindellin mukaan Shvalev tarvitsee ennen kaikkea peliminuutteja ja totuttelua suomalaiseen jääkiekkoon. Sitä on tarjolla Kajaanissa.

– Kilpailutilanne on tällä hetkellä erittäin kova puolustuksessamme. Aleksein kannalta paras vaihtoehto on nyt mennä Hokkiin pelaamaan. Peli peliltä mennään, kertoo Rindell.

aleksei

HPK tänään Espoossa

HPK pelaa tänä iltana Espoossa. Kokoonpanot ovat muutaman ottelun ajan muuttuneet flunssa-aallon muokatessa joukkuetta. Varmaa oli kuitenkin aamulla jo, että liiga maalipörssin kolmonen, Juuso Puustinen, pukee ritaripaidan illan koitokseen.

Puustisen tullessa takaisin, lauantaina HIFK:ta vastaan ykköskentän laidassa pelannut Miikka Männikkö muuttaa kolmosketjuun. Kolmosen Kaspars Saulietis on tänään huilausvuorossa. Kakkos- ja neloskentät pysyvät muuttumattomia ja maalia vartioi Teemu Lassila.

Kokoonpanot kokonaisuudessaan täältä.

11.01.2011 14:03

Jaa artikkeli: