Avointa peliä: A-junnut nauttivat pääsiäisestä vaikka Ugandassa

1

Kerhonpennut aloittavat välierät perjantaina vieraskaukalossa Tampereen Ilvestä vastaan. Lauantaina Rinkelinmäellä otellaan toinen osa näytelmästä ”Pääsiäiskissan karvanlähtö”. Takkuja ja pentumurinaa varmasti luvassa, mitä miettii kaiken kiiman keskellä laumanjohtaja Matti Tiilikainen.

Mitä ajatuksia Ilves herättää?

On kova nippu, viime vuonna kohdattiin välierissä. On erittäin luisteluvoimainen ja fyysinen joukkue, sekä hyökkäysvoimainen, paljon tehnyt maaleja.

Mites olette välipäivät viettäneet?

Ihan arjessa oltu kiinni. Yksi päivä huilattiin ja sitten treenattu normaalisti. Meillä on kevään ohjenuorana ollut, eletään hetkessä ja nautitaan hetkestä, sen mukaan kohti perjantaita.

Kuinka paljon seurasitte ketä tulee vastaan ja kuinka pitkälle joudutte matkustamaan? (Oulu oli mahdollinen)

Tässä vaiheessa kevättä ei ole lempivastustajaa, eikä mitään väliä missä pelataan. Me pelataan vaikka Ugandassa, kunhan saadaan näitä pelejä pelata.

Ensimmäinen peli alkaa jo 12:30 Tampereella, miten vaikuttaa?

Ei mitenkään, junnut ovat tottuneet pelaamaan joka kellon lyömään.

Onko syviä naarmuja joukkueessa?

On ja pitääkin olla. Peliaamuna katsellaan viimeiset säädöt, mutta onneksi ovat lääkärit teippeineen ja puudutusaineineen olemassa.

Miksi pääsiäislauantaina kello 17:00 kannattaa tulla hallille?

Panos on kova, kaksi loistavaa joukkuetta. Varmasti fyysinen ja tapahtumarikas peli tulossa, meillä on omat juttumme valmiina, mitä muuta tarvitaan?

Otetaanpa juttuun kirjaimellisesti lisää kokoa. Näytäs Eetu Tuulola vähän kulmahammasta ja kerro miltä pelaajasta tuntuu Ilves ja kevään odotetut pelit?

Ilves on tuttu ja kova joukkue. Pelaavat hyökkäyssuuntaan erittäin rohkeasti ja ylivoima on myös heidän vahvuutensa samalla.

Huomasivatko pelaajat, että Jokerit pelissä oli jo yleisö löytänyt hallille?

Kyllä sen huomasi, varsinkin taklausten ja maalien jälkeen. Ne yleisön kohahdukset sytyttävät ja antavat hirveästi lisä buustia jäälle.

Mikä on teidän sopan salaisuus Ilvestä vastaan?

Kyllähän me isketään siihen Ilveksen kovaan hyökkäyshaluun, hyvä viisikkokontrolli ja laadukkaat vastaiskut.

Suu käy ja maisema vaihtuu, selvästikin viihdyt playoffien tunnelmassa?

Kyllähän siellä yritetään päästä ihon alle ja sekoitettua vähän vastustajan peliä. Sitä kautta ylivoimia omalle joukkueelle ja momentum hetkiä. Nämä on niitä pelejä missä mennään koko ajan täysillä ja annetaan ihan kaikki. Tunnetta pitää olla.

Mitä olet henkilökohtaisesti mieltä liiton playoff-uudistuksesta?

Minun omasta mielestä on tyhmä systeemi. Tuntuu vähän siltä, että koko kausi heitetään vähän hukkaan. Ensin koko pitkä kesä sekä talvi tehty hommia ja sitten kun pitäisi saada palkinto isojen pelien parissa, niin tässä on laiha lopputulos. Mutta kaikki pelataan mitä saadaan.

Keksippä loppuun lauantaille mainoslause, jolla saadaan yleisöä vieläkin enemmän katsomoon.

Kovaa kamppailua ja oranssia juhlaa!

 

Marko Syrjälä

24.03.2016 15:57