Avointa Peliä – Persoonaa peliin!

Yleinen mielipide on, että nyky kiekossa, ei ole enää persoonia, ei ole tilaa persoonille. Kaavamaisuus ja pelikurittomuuden pelko tekee pelaajista kuulemma omia uria edestakaisin liikkuvia stigaukkoja, joita valmentaja ohjaa aitiosta. Toisesta näkökulmasta ajateltuna toimistolla on hirveä halu kehittää peliä tapahtumaksi, jossa saa kokemuksia ja elämyksiä. Näin pitääkin olla. Nämä kaksi asiaa kun yhdistetään tässä blogissa, niin saadaan haaste pelaajille tulla mukaan tarjoamaan niitä elämyksiä ja kokemuksia! Saa tulostaa kopin seinälle ja kauden parhaasta toteutuksesta voin luvata palkinnonkin!

Jos alatte miettimään vanhoja pelaajia tai muistoja peleistä, niin veikkaan ettei kauaa tarvitse miettiä päästäkseen mm. näihin hienoihin muistoihin: Jarkko Varvio, kädet ilmaan ja maalintekijän maila tuppeen, Timo Nummelin ja mailalla viulun soittoa, Timo Jutilan törkeän korkea polviliuku läpi koko jääalueen, Theoren Fleyryn kuperkeikka Hakametsän jäällä, Teppo Kivelän ja Pekka Peltolan kättely jäällä ilman hanskoja, Marko Mäkisen yhden miehen show’t, Jaromir Jagr ja käsi lippaan, Teemu Selänteen hanskan ampuminen alas, Patrik Laineen mailan pyöräytys, Marko Palon finaaliin vienyt polviliuku, Korpelan Riston koripallosta tuttu kroppahyppy… täytyy hengittää välillä, mutta listaa voisi jatkaa loputtomiin, aina unohtuu joku ikimuistoinen, jos yrittää listata. Jatkakaa te lukijat listaa jutun alle, mitä hienoja muistoja teillä on tästä asiasta…

Mutta mistä on kysymys? Jääkiekon ykkösjutusta, maalinteosta! Ja varsinkin siitä mitä tapahtuu sen jälkeen, osa pelaajista on tehnyt maalituuletuksista tavaramerkkejään. Osa tapahtuu vain kerran spontaanisti tunnemyrskyn vallatessa. Mutta katsojille ovat ainutlaatuisia muistijälkiä, kokemuksia ja elämyksiä. On pirunmoinen ero, jos pelaaja nostaa vain kädet ilmaan tai alkaa käyttää mailaa kuin vasaraa ja hakkaa pleksin naulaa sisään. Tämäkin on nähty Rinkelinmäellä joskus! Tai ratsastaa mailalla jäätä pitkin…

Nimetkääpä nykyisestä Liigasta joku, joka erottuu tällä saralla? En minäkään kyllä heti keksi…

Katsokaa vaikka YouTubesta Marko Mäkisen tuuletuksia, eikö olisi pirun hienoa, olla paikalla tuollaisessa pelissä, missä tapahtuu jotain uniikkia. Muistaisit sen aina. Noita tuuletuksia ei keksitä spontaanisti, niitä on mietitty ja odotettu sopivaa hetkeä. Mutta ne voidaan tehdä spontaanisti. Ja tiedän ihan varmasti, että myös nykyään pelaajilla on aihioita näistä jutuista, treeneissä voi tehdä ja kehitellä, mutta niitä ei uskalleta jostain ihmeen syystä peleissä toteuttaa. Totta kai vastustajaa pitää kunnioittaa, mutta ei se tee tuulettamisesta mahdotonta. Hyvällä maulla voi myös onnistua. Se ei ole keneltäkään pois. Se vain antaa. Katsokaa jenkkifutiksen esimerkkejä, hyvä ettei ole koreografeja treenattu. Aivan huikeita suorituksia, saa nauramaan ääneen ja hymyilemään. Aika tärkeitä asioita elämässä!

Pelaajat heittäytykää, pois sieltä turva-alueelta. Haaste on heitetty ja muniin puhaltaminen lopetettu! Olisiko aika kääntää sakkolistalta ”nolo tuuletus” pois ja ottaa siihen vaikka ”liian vaisu tuuletus” tilalle? Tiedän, ettei nämä toimi pakottamalla ja Teemukin katuu omaa tuuletustaan. Mutta väitän, että pelaajat ja katsojat ovat samaa mieltä, että tässä puolessa olisi kyllä muutakin tehtävissä kuin vain tuulettaa kainaloita! Haluan nähdä vaikkapa kahden pelaajan tuuletuksen, mistä näkee, että sitä on mietitty. Haluan nähdä sitä pelin riemua ja huumoria sekä vapautuneisuutta, edes kun peli on pysähdyksissä.

Varmasti on luonne kysymys, mutta jokaisesta joukkueesta löytyy ne uhoeräset, ketkä jopa nauttivat näistä ja saavat muita mukaan. Voisiko aamujäiden rankkarikisan panos olla, että häviäjä joutuu tekemään sovitun tuuletuksen, jos tekee illalla maalin? Ja joukkuehenki sen kuin kasvaa!

Persoonaa peliin, hailaiteissa nähdään!

Tästä liput katsomaan HPK-HIFK -ottelun tuuletuksia!

 

Avointa Peliä – Marko Syrjälä

22.11.2017 14:19

Jaa artikkeli: