Avointa Peliä: Rinkelinmäen playoff-kevät alkaa

Vaikka edustusjoukkueen pelit on tältä kaudelta pelattu, Rinkelinmäen playoff-kevät on alkamassa. Tälläkin keväällä on vielä paljon annettavaa mitä tulee kiekkoilijoiden kiimaiseen kevääseen ja pudotuspelien tunteen tuomaan kauden huipennukseen. HPK U20 aloittaa tiistaina omat pudotuspelinsä, vastustajana ensimmäisellä kierroksella Helsingin IFK ja aina sytyttävät punaiset paidat. Päävalmentaja Matti Tiilikainen pääsi vastaamaan muutamaan kysymykseen ennen kuin päästään asiaan.

Millainen vastustaja on tulossa teille vastaan?

Me olemme pelanneet heitä vastaan viimeksi syyskaudella, joten tuoretta jälkeä heistä ei ole. Mutta kova joukkue, jolla suuntakäyrä on erittäin kevätvoittoinen. Alkukausi oli heille vaikea, minkä takia pelasivat alempaa sarjaa loppukauden. Mutta ovat tulleet koko kevään erittäin kovaa ylöspäin kaikilla mittareilla. Roolitettu esimerkiksi ketjutasapainossa erittäin mielenkiintoisesti. Hyviä pelaajia ja yksilöitä, on mielenkiintoinen vastustaja kokonaisuudessaan.

Muuttuuko mikään arjessa, kun playoffit alkavat?

Meillä on kyllä tavoitteena juuri päinvastainen, ettei arki muuttuisi. Ollaan samalla tavalla kumminkin menty koko kausi ja hyvin on mennyt, niin vältetään suuria muutoksia. Normaalirytmistä pidetään kiinni, hoidetaan koulut ja armeijat kuten ennenkin, saadaan arvokasta vastapainoa jääkiekolle.

Teillä oli pitkä kevät odotella, kun kaikki varmistui jo ajoissa hyvien pelien ansiosta. Mutta hyvin saitte pidettyä fokuksen olennaisessa, onko nyt ollut huomattavissa pelaajista, että pitkä odottaminen on ohi ja tosi pelit alkavat?

Tuohon pitää kyllä olla erittäin tyytyväinen, tuohon loppukauteen. Vaikka – kuten sanoit – kaikki ratkesi aikaisin, niin joukkue halusi silti pelata hyvin ja parantaa sitä peliä ja pelin osa-alueita koko ajan. Saatiin kehitettyä montaa asiaa ja yhtenä suurena henkisen puolen lataamista. Tulee olemaan kumminkin nyt keväällä todella iso palanen peleissä. Illasta toiseen samaa vastustajaa vastaan, samoja pelaajia vastaan, tiiviillä pelitahdilla. Ei ole helppoa ja silloin tarvitaan pääkopalta paljon. Meillä on paljon yhteisiä kokemuksia nyt takataskussa, mistä saamme keväällä varmasti paljon irti. Ja kyllähän joukkueesta huomaa innostuneisuuden ja päättäväisyyden. Itsekin huomaa, että ajatukset enemmän ja enemmän alkaa pyörimään jatkuvasti tulevassa. Ja niinhän sen pitääkin olla, on kumminkin kiekkoilijoiden parasta aikaa.

Ketä edustusjoukkueesta tulee olemaan teidän mukana kevään aikana?

Meille entuudestaan tutut pelaajat Niclas Almari, Markus Niemeläinen, Jere Innala, Jaakko Kuusisto ja Eetu Tuulola.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin tulette saamaan erittäin hyvin yleisöä mitä pitemmälle menette, Rinkelinmäen lehtereille. Mainitse katsojille, vielä muutama nimi ketä kevään korvalla kannattaa seurata jäällä?

Joonas Uimonen iso johtaja, kokemusta jo viime kaudelta, Paavo Tyni, Niilo-Kustaa Määttä, Eemeli Jeskanen ja sanotaan vielä Valtteri Puustinen, joka on kevät kaudella äitynyt erittäin kovaan (12) maalivireeseen, vähän tehottomamman alkukauden jälkeen.

 

12.03.2018 20:24