Blues potkun edellä

Blues-HPK 5-1 (1-0,3-0,1-1)

Vierasreissu Espooseen ei tuonut lisäpisteitä. Blues nappasi voiton tehot 2+1 keränneen Roope Talajan johdolla. HPK:n ainokaisen iski Marek Zagrapan.

Blues karkasi johtoon jo avausminuutilla. Puolustaja Ville Varakas pääsi läpiajoon Roope Talajan oivaltavasta syötöstä ja Varakas ujutti kiekon ohi Mikko Tolvasen. HPK:n puolustus oli tilanteessa pahasti myöhässä.

Maalin jälkeen Marko Tuulola otti samasta tilanteesta kaksi kahden minuutin jäähyä ja Blues pääsi pyörittämään neljä minuuttia ylivoimaa. Kerho selvitti kuitenkin pitkän alivoiman hienosti.

Kolme maalia toisessä erässä

Bluesilla oli ottelussa panosta, sillä joukkue tarvitsi pisteitä varmistaakseen pudotuspelipaikkansa. Kotijoukkue halusi voittoa selvästi enemmän ja toisen erän kolme osumaa takasivat espoolaiselle tärkeät pisteet ja samalla niin sanottu ”säälipleijaripaikka” varmistui.

Espoolaiset siirtyivät kahden maalin johtoon ajassa 27.52. Puolustaja Joonas Valkonen ampui siniviivalta ja irtokiekoon ehti ensimmäisenä Talaja. Kerhon maalineduspelaaminen oli jälleen kerran ponnetonta.

Bluesin kolmas maali oli illan hienoin. Talaja ja Camillo Miettinen sahasivat Kerhon puolustuksen sekä Tolvasen Yömakkaralle ja Talaja pääsi helposti niittamaan illan toisen osumansa.

HPK:n oma hyökkäyspelaaminen oli sanalla sanoen surkeaa. Kahdessa ensimmäisessä erässä Kerhon näennäiset tekopaikat pystyi laskemaan yhden käden sormin.

Ruotsalaishyökkääjä Mika Hannula siirsi Bluesin 4-0-johtoon Milan Kytnarin jäähyn aikana. Hienon syötön Varakkaalta saaneen Hannulan ensimmäinen yritys pysähtyi Mikko Tolvasen patjaan, mutta kun kukaan ei tullut siivoamaan miestä maalinedustalta, pääsi Hannula nostamaan kiekon maalin kattoon.

Zagrapanin kauden toinen

Kolmannen erän alussa Kristian Kuusela vei Bluesin viiden maalin johtoon. Espoolaisten suurin hyökkäysinto katkesi ja myös HPK pääsi rakentelemaan muutaman tekopaikan.

Marek Zagrapan rikkoi Blues-maalivahti Patrick Galbraithin nollapelin ajassa 51.01. Galbraith torjui Jukka Laamasen kovan laukauksen, mutta kiekko pomppi erikoisesti Zagrapanille, joka iski pelivälineen rystypuolelta sisään. Syöttöpisteet kirjattiin Aleksi Laaksolle ja Antti Ropolle.

HPK:n päävalmentaja Timo Lehkonen oli luonnollisesti pettynyt Kerhon suoritukseen.

– Tällaisessa pelissä huomaa motivaatio-ongelmat. Pelaajien pitäisi jaksaa pelata SM-liigassa. Nyt kaiken lisäksi niin sanotut isot pelaajat eivät sitä tehneet.

HPK:lla on jäljellä kaksi ottelua. Tiistaina Rinkelinmäelle saapuu Ilves ja kauden päätösottelu pelataan torstaina Helsingissä IFK:n vieraana.

 

Karri Salo 10.3.2012

 

10.03.2012 20:50