Bluesin viime hetken herääminen sulatti HPK:n

Blues-HPK (0-0,0-2,2-0,1-0) 3-2 ja.

HPK hallitsi pääosin kenttätapahtumia ensimmäiset 50 minuuttia Espoossa. Blues teki avausmaalinsa kolmannen erän puolivälissä, joka passivoitti HPK:n. Juuso Ikonen ratkaisi pelin lopulta Bluesille jatkoajalla.

Ensimmäisessä erässä nähtiin ainoastaan yksi tilastomerkintä, kun Tuomas Vänttiselle tuomittiin erän loppupuolella rangaistus huitomisesta. Maalipaikkoja oli kuitenkin molemmilla avausmaaliin. Borna Rendulic oli ottanut Eric Fehrin paikan ykkösketjusta ja loikin heti avauserässä maalipaikan röyhkeällä maalille nousullaan. Paluukiekko ponnahti Jere Salliselle avopaikkaan, mutta Antti Ore Blues-maalissa hoiti homman.

Heti Sallisen paikan jälkeen Blues käänsi pelin 2vs1-hyökkäykseen, mutta oli Mika Järvisen vuoro näyttää venymistään. Molemmille maalivahdeille kertyi ensimmäisessä erässä kymmenen torjuntaa.

HPK ottaa kuskin paikan

Blues oli toisessa erässä HPK:n jaloissa. Espoolaisten viime otteluiden hyvästä kotivireestä ei ollut tietoakaan ja valmentaja Lauri Marjamäki aloittikin ketjuruletin, yrittäen herätellä laumaansa pelaamaan.

 HPK siirtyi johtoon ensimmäisellä ylivoimallaan ajassa 24.00. Jere Sallinen ja Aleksi Laakso pelasivat kiekon Ville Viitaluomalle ja kultakypärä laukoi kiekon todella napakasti ohi Antti Oren.

0-2 –osuma nähtiin reilut neljä minuuttia myöhemmin. Arsi Piispasen nätti syöttö löysi maalille lipuneen Robert Leinon ja nuorukaisen uran toinen liigaosuma syntyi hienolla ohjauksella. Leinon osumaan toinen syöttöpiste Tuomas Santavuorelle.

Toisessa erässä sekä Bluesin Ore, että HPK:n Järvinen kirjauttivat 11 torjuntaa, mutta HPK vastasi pelin hallinasta todellisuudessa.

Vilkku päälle ja ohi

HPK jatkoi taisteluaan myös kolmannessa erässä ja pitkään vaikutti siltä, että Blues jää nollille. Kuitenkin erän puolivälissä ajassa 49.17 Bluesin nuori Juuso Ikonen pääsi hieman varkain päättämään Blues-hyökkäyksen kaventamalla tilanteeksi 1-2 Järvisen nenän edestä.

Maalin jälkeen HPK:n peli lamaantui täysin ja ote siirtyi Bluesille. HPK:n valmennus käytti aikalisän motivoidakseen hyytynyttä joukkuettaan, mutta se ei tuottanut tulosta kuin hetkellisesti.

Jere Sallinen otti erän lopussa jäähyn laitataklauksesta ja kukas muu, kuin Jeren veli Tomi Sallinen rankaisi ylivoimalla tuoden Bluesin tasoihin ja vieden ottelun jatkoajalle.

Jatkoaika ehti vanhentua kaksi ja puoli minuuttia, kun Juuso Ikonen päätti Bluesin hyökkäyksen illan toisella osumallaan. Espoolaisille ottelusta kaksi pistettä ja HPK lähti kotimatkalle vain piste taskussaan.

HPK:n Jaakko Turtiainen heittäytyi ottelun avauserässä hävityn aloituksen jälkeen kiekon eteen ja sai ikävän näköisesti kiekon poskeensa. Turtiainen talutettiin jäältä ja hän joutui samantien leikkaukseen. Toivotaan pikaista paranemista Turtiaiselle!

HPK jatkaa taivaltaan lauantaina kotiareenalla, kun vastaan asettuu tasapisteissä Kerhon kanssa oleva Lappeenrannan SaiPa.

Niklas Heinonen 10.1.2013

10.01.2013 20:16

Jaa artikkeli: