Emil Larmi ja Joonas Lehtivuori MM-leirille – Leijonat Ritari-areenassa pe 6.4.

HPK:n pelaajat Emil Larmi ja Joonas Lehtivuori ovat nimettyinä Lauri Marjamäen kevään ensimmäiseen Leijonien MM-leiriin. Molemmat pelaajat ovat ensikertalaisia A-maajoukkueessa. Leijonat pelaavat Euro Hockey Challenge -ottelut Turussa ja Hämeenlinnassa huhtikuun ensimmäisellä viikolla.

HPK:n maalivahti Emil Larmi pelasi toisen Liigakautensa samalla tasolla kuin ensimmäisensäkin. Lähes 92 torjuntaprosentilla operoinut Larmi kertoo, että nälkää tälle keväälle on vielä jäljellä, kun kausi loppui ennen aikojaan.

– Tämä on pieni askel kohti isoa unelmaa. Hieno mahdollisuus ja näytönpaikka, kiva päästä takaisin kunnolla hommiin ja mahdollisesti pelaamaan!

20180308, HÄMEENLINNA, HPK vs. KÄRPÄT, HPK:N EMIL LARMI (33) . Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen

 

Joonas Lehtivuori oli viime kaudella oletetusti HPK:n puolustuksen johtohahmo. Tammikuu oli koko joukkueelta ilotulitusta, mutta ennen kaikkea Lehtivuorelta. Puolustaja pelasi valtavia peliminuutteja illasta toiseen ja nakutti kauden aikana tehot 8+26, mikä on Lehtivuoren piste-ennätys.

 

20180111, HÄMEENLINNA, HPK vs. JYP, HPK:N JOONAS LEHTIVUORI (3). Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen

Maajoukkue kokoontuu ensin Turkuun, jossa se kohtaa Valko-Venäjän torstaina 5.4. klo 18.30 Marli Areenassa pelattavassa ottelussa. Perjantaina 6.4. klo 18.30 joukkueet kohtaavat uudelleen Hämeenlinnan Ritari-areenassa. Pääsyliput Leijonien otteluihin myy Ticketmaster.

Koko uutisen voit lukea Leijonat.fi-sivustolta!

 

31.03.2018 13:33

Jaa artikkeli: