Ensimmäisen kerran tasan 82 vuotta sitten

HPK-Blues 23.2. klo 18.30

Hämeenlinnan uimahallin parkkipaikka on vaihtunut Ritari-areenaan, mutta joukkue on sama, HPK. Blues-ottelun yhteydessä muistellaan HPK:n ensimmäistä kotiottelua, joka pelattiin tasan 82 vuotta sitten.

Peli on vuosien vieriessä ”hieman” muuttunut ja kahdeksantena runkosarjassa oleva Espoon Blues matkaa Hämeenlinnaan. Joukkueet kohtasivat viimeksi viikko sitten Espoossa, josta HPK väänsi 2-1-voiton.

Blues on pelannut pari viime peliä hyvin. Joukkue kaatoi lauantaina Pelicansin ja tiistaina KalPan. Espoolaisten tehomies kyseisissä peleissä oli tulikuuma Kristian Kuusela, pistesaldon näyttäessä jopa 4+1.

Tuukka tulee!

Mkel_Tuukka

HPK on viimeviikkoisen Blues-ottelun jälkeen kärsinyt kaksi peräkkäistä tappiota. Jokerit hoiti lauantaina homman Hämeenlinnassa voittomaalikilpailun jälkeen ja JYP päihitti kerholaiset tiistaina Jyväskylässä.

HPK:n kokoonpano elää hieman tiistaisen jälkeen. Mikko Tolvanen on torjuntavastuussa ja Alex Leavitt palaa todennäköisesti kokoonpanoon. Puolustusosastolle on myös luvassa muutoksia, kun Hämeenlinnassa jopa kulttimaineeseen päässyt Tuukka Mäkelä palaa loukkaantumisensa jälkeen kaukaloon. Varsinkin HPK-nettitoimituksen Pakkipari odottaa vesi kielellä Tuukan paluuta jäille.

Tarkemmat kokoonpanot löydät iltapäivän kuluessa tästä.

Muista, että HPK:n ensimmäistä ottelua muistellaan ennen ottelun alkua torstaina klo 18.30. Erätauoilla entiset HPK-pelaajat pääsevät ääneen Kerho-ravintolassa. Haastatteluissa ovat Asseri Lainesalo, Toivo Lonka, Pentti Pietilä ja Tapio Murto.

On kulunut päivälleen 82 vuotta siitä, kun kerholaiset
pääsivät ensimmäistä kertaa huutamaan kirjaimet HPK!

Huudon pääsee kajauttamaan ilmoille jälleen
tänään HPK-Blues – ottelussa klo 18.30!

 

Niklas Heinonen 23.2.2012

23.02.2012 07:50