Erikoistilanteet ratkaisivat

Ilves-HPK 4-0 (1-0, 1-0, 2-0)

Ilves iski kerran alivoimalla ja kahdesti ylivoimalla. Tasakentällisin peliä hallinnut HPK ei saanut palkintoa useista tekopaikoista huolimatta.

Ottelun kulku

Avauserä oli tasainen. HPK oli hieman aktiivisempi, mutta myös Ilves iski ajoittain vaarallisesti. Kerhon paras paikka aukesi, kun Henrik Forsberg vapautti Janne Lahden läpiajoon. Ilves-vahti Antti Lehtonen torjui kuitenkin eleettömästi.

Harmillinen avausmaali syntyi HPK:n pelatessa ylivoimalla. Kerhon huolimaton peli hyökkäyssinisellä kostautui ja Ilves karkasi kahden miehen läpiajoon. Aleksi Mustonen tarjoili Markku Flinckille namupaikan, eikä Antti Karjalaiselle jäänyt mahdollisuuksia.

HPK kiristi ruuvia toisessa erässä. Ilveksen päätyyn saatiin pitkiä hyökkäyksiä ja ajoittain kotijoukkueen puolustus oli hätää kärsimässä.

Eero Somervuori nostettiin ykkösketjuun Harri Kainulaisen tilalle. Somervuori pääsi hyvin paikoille, mutta tolppaa lähemmäksi ei “Eebra” tällä kertaa osunut. Myös Mathias Porseland laukoi tolppaan hetkeä myöhemmin.

Erän ainoan maalin teki kuitenkin Ilves Mathias Porselandin jäähyn aikana. Ilves-puolustaja Marcus Fagerudd otti ylivoimalla tyhjän tilan pois ja laukoi tarkasti takakulmaan.

Pelin kaava jatkui samanlaisena päätöserässä. HPK hallitsi hienokseltaan, mutta yrityksestä huolimatta kiekkoa ei saatu tolppien väliin millään.

Lopun alkua oli ilmassa erän puolivälissä, kun Joonas Lehtivuori ja Joni Tuulola passitettiin jäähylle peräjälkeen. Ilves pääsi kahden miehen ylivoimalle miltei kahdeksi minuutiksi. Lopulta Michael Keränen ampui kiekon häkkiin ajassa 49:24.

Aleksi Mustonen kaunisteli loppulukemat 4-0 tyhjiin ajassa 57:06.

Ottelun tilastot ja maalikooste

Seuraavaksi

Lauantaina jatketaan, kun TPS saapuu Hämeenlinnaan. Liput ovat tehneet hyvin kauppansa, joten ole nopea, mikäli et ole vielä hankkinut tikettiä. Huippuottelu siis luvassa sarjakakkosta vastaan!

#illallahallille

 

Kerhon otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net | #pelipaikoilla

16.02.2017 20:54

Jaa artikkeli: