Avointa peliä: Hallilla eka, hallilla vika – Tuomo ”Doc” Hulkkonen

1

Yhtä paljon on melkein Vanajassa vettä virrannut, kuin tämän hienon miehen käsien läpi jääkiekkoilijoita mennyt tässä kaupungissa. Tuomoa ei tunne kukaan, mutta kaikki muistavat Docin tai Hulkin. Huoltaja joka tänä keväänä päättää yli 30-vuotisen, sanoin kuvaamattoman arvokkaan työnsä HPK:n A-junioreiden ja edustusjoukkueen parissa. Vaikka he eivät tykkää seistä eturivissä, saimme pienen salajuonen avulla herran istumaan alas, hänen omia sanoja lainatakseni… piinapenkkiin.

Miten päädyit huoltohommiin?

Palvelin päätyökseni puolustusvoimia ja olin siellä lääkintäpuolella. Työkaveri pyysi mukaan jelppimään vuonna 1985. Aluksi tulinkin lähinnä vastaamaan ensiaputehtävistä. Vasta -80 luvun loppupuolella aloin tekemään varsinaisia huoltajan tehtäviä varsinaisesti.

Kerropa tarinat lempinimien taustalla?

Hulk tuli joskus kun tämä vihreä mies tuli julkisuuteen, joku kenenkä nimeä en kirveelläkään muista, toi ison julisteenkin huollon seinälle asiasta muistuttamaan. Doc on taas pikku Bablon (Pasi Järvinen) keksimä… annoin joskus Bablolle särkylääkettä ja hän kysyi sitten samalla, että mikä mies sä oot? Vastasin että ensiapumies, johon Pasi tuumasi, että sähän oot sitten tohtori… näin ne jää elämään.

Miten vertailet tätä pitkää polkua alku ja loppupäästä? 

Aloitin niin täällä oli tasan yksi jäähalli. Kyllähän kaikki on mennyt huikeita askeleita eteenpäin. Kaikki on niin paljon ammattimaisempaa, jopa A-junioreissa. En tiedä johtuuko juuri tästä ammattimaisuudesta, mutta kyllä ennen pelaajissa oli paljon enemmän persoonia. On niitä vieläkin, mutta kyllä ne ennen tuli paljon enemmän esiin. Pelaajien taitotaso on myös kasvanut ihan hirveästi.

Mitkä muistot ovat jääneet päällimmäisiksi näiltä huollon vuosilta?

Kyllä molempien joukkueiden mestaruudet on jäänyt ikuisesti mieleen. Samoin molempien joukkueiden mestaruusturnaukset Venäjällä ovat myös upeita kokemuksia. Ja kyllähän kaikki keväät ovat upeaa aikaa.

Miten huolto ja playoff?

Kyllä se on kauden parasta aikaa, huollolla on samalla lailla kaikki pelissä niissä peleissä, sillä omalla tavallaan. Kyllä niitä odottaa ja niistä nauttii isosti.

Keitä nimiä nousee ensimmäisinä mieleen vuosien varrelta?

Lartaman Juhani ja Brusinin Kari on meikäläisen ehdottomat oppi-isät, ilman heitä ei oltaisi tässä. Riikosen Harri on kaveri, jonka kanssa on paljon reissattu ja nähty paljon. Pelaajia on niin paljon, etten viitsi mainita ketään, ettei unohdu kukaan.

Mitä mieltä olet varusteiden kehityksestä vuosien aikana?

Onhan siellä paljon tullut myös hyviä asioita, mutta mailoista on tullut ihan kertakäyttökamaa, hinnat ovat aivan älyttömät ja mitään ei kestä. Luistimet ovat toinen ryhmä, ennen pystyttiin korjaamaan, nykyään ovat niin kovia, etteivät kestä ja korjaamaan ei pysty. Tämän takia jotkut pelaajat käyttävät jopa kolmet parit kauden aikaan luistimia.

Mikä on parasta huoltajan töissä?

Poikien hymyileminen, tervehtiminen ja kiittäminen. Ja onhan se iso asia, että pelaajat käyvät paljon juttelemassa meidän kanssa asioista, mistä ei puhuta kenenkään muun kanssa. Meille voi tulla aina puhumaan ja jokainen tietää, että se juttu jää tasan tarkkaan niiden seinien sisään.

Mikä raskainta?

Kyllä se on ne hetket kun tulee epäonnistumisia ja joukkueella on vaikeaa. Naamoista näkee, että nyt ei ole kaikki hyvin.

Mitenkä päädyit tämän kevään valitsemaan siksi viimeiseksi?

Neljä kertaa olen jo palauttanut avaimet, mutta aina on pyydetty takaisin. Vaimo jää myös kohta eläkkeelle ja terveyskin alkaa olemaan yksi syy. Nämä yhteen laskettuna voin sanoa, että viides kerta toden sanoo ja nyt en varmasti tule enää kuin kahville turisemaan.

Mitä meinaat tehdä ensi talvena?

Pilkkiä ja matkustella. Kalastus kaikessa muodossa on meikäläisen henkireikä, eikä tarvitse tulla saalista, hyvät eväät riittää.

Mikä on oudoin pyyntö mitä pelaajilta on huoltajana sinulle tullut?

En tiedä oudoimmasta, mutta maalivahti Andy Chiodolla oli polvareiden alla olevien pikkupolvareiden kanssa isosti jumppaamista. Ensi askarreltiin, sitten se kävi jäällä, taas vähän ommeltiin, sitten se kävi taas jäällä testaamassa, taas liimattiin jotain lisää ja tätä jatkui kyllä sitten todella pitkään, se on jäänyt mieleen yhtenä tarkimmista kavereista.

Tässä ajassa on sattunut ja tapahtunut paljon, kerro joku tarina mikä naurattaa vieläkin?

Kun nyt muistais jonkun kokonaan… Kerran muistan kun oli A-junioreiden peli käynnissä ja yksi pojista pyöri tuskaisen näköisenä penkillä. Huusi, että alasuojat painaa ja kiristää aivan hulluna. Sattuu hirveästi. Valmentajana ollut iso Bablo (Pasi Järvinen) katsoi minua ja tuumasi, että tee nyt jotain… katsoin takaisin kysymysmerkin näköisenä. Bablo vain jatkoi veden heittoa kiukaalle omaan tyyliinsä, käskin pojan vaihtoaition lattialle selälleen, nostin jalat ylös ja heiluttelin vähän aikaa molempia jalkoja yhtä aikaa. Seuraavaksi poika sanoi: nyt on hyvä, nousi ylös ja kysyi voinko mennä jäälle… Minä tein jotain.

Mitä haluat sanoa huoltajaksi haluaville?

Tuntuu ettei niitä ole tulossa. Jatkuvuus on iso ongelma. Mutta kyllä tässä työssä pitää olla hirveä halu ja palo tehdä tätä. Tämä on kumminkin täysin rakkaudesta lajiin harrastus, talkookorvauksella. Ikävä kyllä vain harvoissa seuroissa on mahdollista toimia päätoimisena huoltajana, työmäärä riittää varmasti, mutta taloustilanne maassa ei. Tässä hommassa pitää olla hullulla lailla taikuri, pitää keksiä koko ajan tapoja tehdä tai korjata jotain.

Loppukaneetti:

Yhdessäkään vastauksessa hän ei kertonut heidän todella pitkistä työpäivistä, yhdessäkään vastauksessa hän ei valittanut kuinka arvostus ei ole sillä tasolla mikä heille kuuluisi. Jokaisessa vastauksessa hän nosti esiin pelaajat ja kuinka heidän kiitos riittää. Aina he ovat olleet samanlaisia, ensimmäisenä hallilla, sekä viimeisenä hallilla. Jokainen toive on täytetty, jokainen asia on kuunneltu, mitä pelaajilla on ollut sydämellään. Heillä on ollut aina aikaa. He eivät nosta ikinä itseään esille, sellaisia ovat huoltajat. Nämä hienot miehet ovat ehdottomasti sitä kuuluisaa parasta A-ryhmää. Olen itsekin A-junioreissa pelatessa päässyt tutustumaan Dociin, todella avulias, hieno ihminen. On edelleen hienoa moikata ja vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan kun törmätään. Ja tällä hetkellä mietin muistinko sittenkään kiittää joka kerta… Huoltajat tekevät niin arvokasta työtä joka ikinen päivä taustalla, että tuleeko siitä meille itsestäänselvyys? Muistammeko arvostaa sittenkään tarpeeksi? Vanha totuus pitää kumminkin edelleen paikkansa: Joukkueesta voi pudottaa pelaajia tai valmentajia pois, homma pyörii kyllä, mutta ilman toimivaa huoltoa, homma pysähtyy saman tein!

Kiitos! Respect!

Marko Syrjälä

11.03.2016 11:02