Hartwall-areenan verilöyly

Jokerit- HPK 7-0 (2-0,4-0,1-0)

Ei ollut Kerhon päivä ei. Jokerit hoiteli perjantaisen pelin isännän ottein, eikä jättänyt HPK:lle kerta kaikkiaan mitään saumaa ottelun voittoon. Janne Lahti iski hattutempun ja oli illan kunkku.

HPK-valmennus oli varmasti painottanut valmistautumisen tärkeyttä pelaajille. Sekä kiekollisena, että kiekottomana olisi pelattava erittäin huolellisesti, jos mielii voittaa huippujoukkue Jokerit.
– Onnistuimme aivan alussa, mutta sitten tuli yksi hölmö jäähy, ja toinen, josta en tänä päivänäkään tiedä, mistä se tuli, kertoi Harri Rindell ottelun jälkeen.

Jokerit naulasi ensimmäisessä erässä tauluun lukemat 2-0. Ensimmäinen maali syntyi ylivoimalla Tomi Mäen ohjauksesta, jonka aikana Mathias Porseland istui rangaistusta. Erän toisesta osumasta vastasi Jarkko Ruutu, joka Antti Kerälän voittaman aloituksen jälkeen laukoi kiekon napakasti Mikko Tolvasen vartioiman maalin ylänurkkaan.

Toisessa erässä repsahtaa

Valon pilkahduksia HPK:n pelistä on vaikea hakea. Yhteenkään huipputorjuntaan Jokeri-vahti Eero Kilpeläisen ei tarvinnut illan aikana venyä.

Jokerit iski pelin toisen erän kolmannella minuutilla ylivoimalla. Ossi Väänänen naulasi kiekon maaliin maalinedushässäkän päätteeksi. Neljäs osuma syntyi ajassa 27.58 Henri Heinon lavasta. Maali oli hieman kyseenalainen Juhani Tyrväisen maatessa Mikko Tolvasen päällä.

Neljännen maalin jälkeen HPK-leirissä oli havaittavissa turhautuneisuutta ja Jukka Laamanen sekä Kari Sihvonen ottivatkin perättäiset jäähyt. HPK joutui lähes kahdeksi minuutiksi kahden miehen alivoimalle.

Reilu puoli minuuttia ehti kulua, kun Antti Kerälä tarjoili kiekon Janne Lahdelle, joka maalin edestä nosti tilanteeksi 5-0.

Toisen erän parhaasta HPK-paikasta vastasi Janne Laakkonen päästyä Eero Kilpeläisen kanssa nokikkain, mutta laukaisuyritys längistä ei tuonut kavennusta.

Erän lopussa Janne Lahti sen sijaan onnistui ohjaten illan toisen osumansa ajassa 38.37.

Lahti kruunaa iltansa

Kolmas erä oli oikeastaan Jokerit vastaan Mikko Tolvanen. Tuntui, että Jokerit haki erän alusta asti paikkaa Janne Lahdelle, mutta Tolvanen kesti lähentelyt.

Erän parasta HPK-antia oli Kari Sihvosen kova taklaus Jokeri-pakkiin, mutta valitettavasti niistä ei maaleja jaeta, eikä sarjapisteitä. Onneksi kuitenkin taisteluilme säilyi.

Pari minuuttia ennen loppua Lauri Kärmeniemi joutui jäähylle ja Jokerit pääsivät loppupelin pelaamaan ylivoimaa. Viimein ylivoimalla Janne Lahti sai ohitettua Mikko Tolvasen kolmannen kerran viimeisellä peliminuutilla. Maaliin hienon syötön antoi Teemu Pulkkinen.

Jokereiden maalivahti Eero Kilpeläinen pelasi jo kauden kuudennen nollapelinsä torjuen 26 kertaa.

Pelit jatkuvat jo huomenna Rinkelinmäellä, kun JYP tulee testaamaan Ritari-areenan tunnelmaa.

Niklas Heinonen 13.1.2012

13.01.2012 21:21