Havaiji-kiekkoa Hakametsässä – Kerholle voitto jatkoilla!

Ilves – HPK 5-6 ja. (3-1, 1-1, 1-3, 0-1)

Tampereen Hakametsässä nähtiin kahden sarjan häntäpäähän jumittuneen, mutta nälkäisen joukkueen kohtaaminen. Viime ottelussa voittokantaan pitkän tauon jälkeen palannut HPK ja paikallinen Ilves väänsivät viihdyttävän ottelun, jossa verkot heiluivat jo varsinaisella peliajalla kymmenen kertaa. Pisteitäkin riitti jaettavaksi molemmille, kun ottelu ratkesi ilahduttavasti Pallokerhon voittoon jatkoajalla lukemin 5-6.

Ilves löi ottelun alkutahdit

Ottelu sai vieraiden kannalta karmean alun, kun Ilves meni melkoisella onnenkantamoisella johtoon jo 14 sekunnin pelin jälkeen. Ilves-sentteri Tapio Laakson laidalta keskittämä kiekko lurahti HPK-puolusta Niklas Frimanin kautta maaliin ohi hölmistyneen Emil Larmin.

Aikainen osuma olikin merkki tulevasta, kun kummallakin joukkueella vauhtia riitti eikä pelikatkoja turhaan harrastettu. Päästä päähän painettiin kiitettävällä sykkeellä.

Kerho tuli tasoihin yllättävän tahon toimesta pelikellon näyttäessä 03:44. Miro Karjalaisen haupitsi puhui viivasta ja maaliverkko oli kovilla, kun kiekko pöllähti yläpönttöön. Syötön Karjalaisen ensimmäiseen Liiga-maaliin Kerhon paidassa tarjoili biljardina päädystä Teemu Turunen.

Tasatilanteessa ei kauaa patsasteltu Havaiji-kiekon jatkuessa. Valitettavasti verkkoja heilutteli seuraavaksi isäntäjoukkue, kun Sami Sandell unohtui vapaaksi maalintekosektoriin ja iski suoraan Joona Ikosen syötöstä lukemiksi 2-1 juuri ennen seitsemännen peliminuutin täyttymistä.

Sama sankari oli asialla ylivoimalla paria minuuttia ennen erän loppua, Otto Paajasen istuessa kampitusjäähyä. Sandellille merkitty ylivoimamaali löysi tiensä verkon perukoille epäonnensoturi Niklas Frimanin kautta. Erätauolle lähdettiin siis punomaan juonia 3-1 tilanteessa.

Tasainen toinen erä

Toiseen erään Kerhon maalin suulle luisteli Antti Karjalainen ja Larmin saldoksi jäi kymmenen torjuntaa kolmella päästetyllä maalilla.

Valmentajat olivat ilmeisesti saaneet ensimmäisen erän kaahauskiekosta tarpeekseen, sillä toisessa erässä nähtiin huomattavasti passiivisempaa pelaamista.  Kumpikin joukkue loi päteviä maalipaikkoja tästä huolimatta, mutta maalivahdit torjuivat vakuuttavasti päissään.

Kerhon kärsivällinen pyöritys hyökkäyspäässä tuotti tulosta ylivoiman muodossa, kun Tapio Laakso tuuppasi poikittaisella mailalla Eetu Tuulolan kanveesiin ja joutui boksiin. Seuranneesta aloituksesta Ilves-pakki Mark Flood puolestaan nosti kiekon huolimattomasti katsomoon ja HPK:lle lähes kaksi minuuttia 5-3 ylivoimaa.

HPK:n kahden miehen ylivoima toimi murhaavalla tehokkuudella, kun hurjassa vireessä oleva Kristian Vesalainen täräytti karmean one-timerin yläriman kautta ohi voimattoman Antti Lehtosen. Namupassin maaliin tarjoili kultakypärä Oula Palve. Tasoitusmaalia ei sentään reilun minuutin jatkuneella 5-4 -ylivoimalla kuitenkaan nähty.

Erän loppupuolella nähtiin pelottava tilanne, kun HPK:n Miro Karjalainen jyräsi Ilves-hyökkääjä Eemeli Suomen yli ja sai päähän osuneesta taklauksestaan ulosajon Suomen jäätyä päätään pidellen keräilemään jään pintaan. Urhoollinen Suomi kuitenkin pääsi kuin ihmeen kaupalla omin voimin jäästä ylös ja pystyi myös pelaamaan seuranneella ylivoimalla täysipainoisesti.

Kerho näytti jo pääsevän pälkähästä toisen erän osalta, mutta kymmentä sekuntia ennen erätaukoa Ilves-ylivoima rokotti ja Tapio Laakso vei isännät 4-2 johtoon.

Hillittömän värikäs loppuhuipennus

Kolmannen erän alkuun Kerho joutui vielä tappamaan lähes kolme minuuttia alivoimaa, mutta onnistui siinä suorastaan kiitettävästi. Aktiivisesti pelannut HPK-alivoima yllätti Ilves-ylivoiman housut kintuissa, kun Joonas Lehtivuori riisti kiekon oman siniviivan päällä ja purjehti läpiajoon. Läpiajospesialisti ei erehtynyt, vaan iski Kerhon näyttävällä rystynostolla maalin päähän.

Päätöserä jatkui kavennusosuman jälkeen rikkonaisena ja kumpikin joukkue kunnostautui lähinnä paitsioiden luomisessa. Alun hurlumheistä ei ollut enää tietoakaan. Isäntäjoukkue loi johtoasemastaan huolimatta parempia maalipaikkoja, eikä HPK tahtonut saada kunnon kiriä aikaiseksi.

Kerholle siunaantui tuhannen taalan tasoituspaikka, kun Ilveksen Juhani Tamminen löysi itsensä jäähyaitiosta. Lukuisten tekopaikkojen jälkeen HPK kuittasi ensimmäisen erän omat maalinsa, kun Kristian Vesalaisen syötöksi tarkoittama siipaisu ponnahti Joe Piskulan mailan kautta ohi Antti Lehtosen. Ajassa 55:49 syntynyt osuma avasikin melkoisen ketsuppipullon, kun peruuttelu loppui ja hurlumhei jatkui!

Väkevästi pelannut HPK ei kuitenkaan tyytynyt tähän. Kerho loi hirmuisen mylläkän Ilves-maalille ja sankarin viitan hartioilleen ottanut Joonas Lehtivuori pyöritti koko nipun solmuun sijoittaen lopuksi kiekon hallitusti lähietäisyydeltä lihamuurin läpi verkon perukoille.

Kahden maalin johtonsa menettänyt Ilves ei tästäkään lannistunut, vaan tuli vielä ilman maalivahtia loppuhetkillä tasoihin. Joe Piskula sai tilaa viivan päällä ja pamautti kiekon vastustamattomasti ohi Antti Karjalaisen. Joukkueet tarjosivat yleisölle herkkua koko rahan edestä ja jatkoajalla edettiin lukemista 5-5.

Jatkoajalla totutusti mentiin eikä meinattu ja tilanteita syntyi solkenaan molemmissa päissä. Ottelun ratkaisi koko illan ilmiliekeissä ollut parivaljakko Kristian Vesalainen & Oula Palve. Vesalainen haastoi Ilves-puolustajan ja ajoi väkevästi maalille, josta Palve lopulta sinetöi kaksi pistettä Kerholle.

Ottelun tilastot

Seuraavaksi

Tällä viikolla pelataan kiivaassa tahdissa ja jo torstaina 11.1. Hämeenlinnaan saapuu viime kauden pudotuspelivastus JYP. Ottelu alkaa klo 18:30, kaikki paikalle jatkamaan voittoputkea!

HPK-JYP
to 11.1. klo 18:30

Liput tästä

#illallahallille

HPK:n otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net – kaikki urheilu-uutiset samasta paikasta! 

09.01.2018 21:15

Jaa artikkeli: