HPK hassutteli Jokerit loman viettoon

HPK – JOKERIT 3-2 (1-1, 1-1, 1-0)

Lähes täysi tupa näki mahtavan ja jännittävän kiekkoillan Hämeenlinnan Rinkelinmäellä, mikä huipentui HPK:n voittoon. Ratkaisevan osuman Jokerit-maaliin iski päätöserässä Teemu Rinkinen.

DSC_8520

Molemmat joukkueet olivat saapuneet sunnuntai-iltaan taistellaakseen – HPK jatkopaikasta ja Jokerit elämästä ja kuolemasta. Myös Jokerit olivat kasanneet rivinsä eilisen jäljiltä ja keskittyi nyt täysin itse pelaamiseen. HPK:n kokoonpanosta sivuun oli joutunut jäämään Joonas Vihko, jonka paikan kolmosketjun laidassa otti Teemu Rinkinen.

Ottelu alkoi räväkästi, kun molemmissa päädyissä oli vuoronperään loistavat maalintekopaikat mutta niin Juha Kiilholma, Ladislav Nagy, kuin Otto Paajanenkin saivat todeta maalivahdit etevämmiksi tilanteissa.

DSC_8378

Kauaa ei kuitenkaan hämeenlinnalaiskatsojien tarvinnut penkeissään istua ennen kuin valtavalla itseluottamuksella koko ottelun pelannut Borna Rendulic napautti kiekon Jokerit-maaliin. Rendulic nousi maalin takaa edustalle ja Jokerit-puolustaja Ossi Väänäsen tehdessä ihanasti maskia Leland Irving:n eteen, painui kiekko etuyläpesään. Rendulic väläytteli muutenkin läpi ottelun loistavaa mailankäsittelyään ja hassutteli Jokeri-pelaajia toinen toisensa jälkeen, eikä lähtenyt edes Jarkko Ruudun lämmitykseen mukaan vaan kuittasi Ruudun höpöttelyt naurulla.

Rendulicin maalin jälkeen HPK:n pelissä nähtiin oikeastaan koko illan ainoa vaisumpi jakso, mikä päättyi Jani Ridan tasoitukseen. Kiekko kimposi Juuse Saroksen torjunnasta Ritalle, joka laittoi limpun maaliin HPK-puolustuksen ollessa auttamatta myöhässä tilanteessa.

DSC_8444

Ensimmäisen erän jälkipuoliskolla maalintekijä Rita tuomittiin kahden minuutin jäähylle ja HPK pääsi yrittämään ylivoimalla johto-osumaa. Kesken HPK:n pyörityksen Jarkko Ruutu karkasi kuitekin läpiajoon. Ruutua rikottiin tilanteessa ja tuomiona oli rangaistuslaukaus. Saros nollasi Ruudun yrityksen kuitenkin mahtavasti patjallaan. HPK ei saanut ylivoivalla tulosta ja toiseen erään siirryttiin tasalukemissa.

Tasatahtia

Toiseen erään HPK lisäsi luistelua, mikä näytti olevan liikaa ainakin Jere Karalahdelle, joka näytti olevan jatkuvasti myöhässä HPK:n pörrätessä Jokerit-alueella. Myös Jarkko Ruudulla tuntui olevan yhä enemmän asiaa tuomaristolle ja HPK:n pelaajille.

Toisessa erässä kaikki katsojat eivät olleet edes ehtineet paikoilleen nakkijonosta, kun ”Kuju” Hyttisen ”Se on siellä” kajahti ilmoille. Teemu Rautiainen karvasi kiekon Teuvo Teräväiseltä ja karkasi läpiajoon. Rautiainen jatkoi maaliputkeaan tälläämällä kiekon rystyllä yläriman kautta ohi Irving:n. Maali syntyi ajassa 20.58, eikä siihen merkattu syöttäjiä.

DSC_8395

Rautiaisen maalin jälkeen Juha Kiilholmalla ja Jesse Saarisella oli peräkkäin paikat lisäosumiin mutta Irving oli tällä kertaa kiekon edessä.

Toisen erän aikana Jokerit eivät maalipaikoilla mässäilleet mutta tasoituksen he kuitenkin saivat aikaan. Ajassa 26.55 tällä kaudella myös HPK:ssa neljä ottelua pelannut Markus Hännikäinen hiljensi Rinkelinmäen. Hännikäinen leikkasi hyökkäysalueella laidasta keskustaan ja laukoi tarkalla rannelaukauksellaan kiekon maaliin.

Hännikäisen maalin jälkeen toinen erä pelattiin maaleitta, vaikka Teemu Rinkinen pääsikin kertaalleen täysin yksin läpi mutta aika ei ollut vielä kypsä Rinkisen sankaruudelle.

#Lisäälämpöö

Tasalukemissa kolmanteen erään eteneminen takasi sen, ettei varmasti kellään hallissa ollut tylsää, eikä kukaan voinut väittää, etteikö ottelu olisi ollut jännittävä. Kolmanteen erään myös yleisö nosti äänentasoa vielä piirun verran yli maksimin.

Jäähyittä kaksi ensimmäistä erää pelannut HPK joutui kovaan paikkaan, kun ensin Ossi-Petteri Grönholm komennettiin jäähyaitioon tilanteessa, jossa varmasti ainoastaan ottelun tuomaristo näki jotakin rikettä ja miltei heti perään HPK pelasi alivoimaa viidellä kenttäpelaajalla. Jokerit pääsi pyörittämään 5-3 -ylivoimaa minuutin ajan mutta HPK ja viimeisenä lukkona Saros kesti Jokeri-lähentelyt.

Ottelu oli etenemässä jo kovaa vauhtia kohti jatkoaikaa, kun ajassa 53.50 Rinkinen otti jo kertaalleen tarjotun sankarinviitan harteilleen. Ville Järveläinen syötti kiekon Aleksi Laaksolle, joka laukoi kiekosta sopivasti ”huspatihutaa” ja kiekko ajautui suoraan vapaana olleelle Rinkiselle, joka sai lyödä kiekon tyhjänä ammottaneeseen Jokerit-maaliin.

DSC_8529

– No säkällähän se kiekko sinne Rinkiselle meni mutta tuurillahan ne laivatkin seilaa, syntymäpäiviään voitokkaasti viettänyt Aleksi Laakso naureskeli ottelun jälkeen.

Jokerit ei takaiskun jälkeen luonnollisestikaan luovuttanut,vaan painoi hyökkäyksiä HPK-päätyyn, ottaen maalivahdin pois, kun ottelua oli jäljellä reilu minuutti. Lisää draamankaarta otteluun tarjosi vielä Kiilholmalle tuomittu kahden minuutin jäähy minuutti ennen päätössummeria. Jokerit pyöritti 6-4 -ylivoimaa mutta tasoitusta he eivät saaneet aikaiseksi, joten Jokereiden Liigahistorialle laitettiin viimeinen piste ja HPK jatkaa pelejään puolivälierissä Oulun Kärppiä vastaan.

– Ei siinä viimeisellä minuutilla oikein mitään miettinyt, siinä vaan ajatteli, että hoitakaa ny se jätkät ja niinhän ne hoiteli, vaihtoaitiossa viimeisen minuutin seurannut Laakso jutteli.

DSC_8591

DSC_8653

”Huikeen kevään on jätkät järjestänyt”

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa nähtiin luonnollisesti kaksi täysin eri fiiliksillä ollutta valmentajaa, Pasi Arvonen, joka hykerteli tyytyväisyyttään, sekä pettynyt Jokerit-luotsi Tomek Valtonen.

– Eilen oltiin täysiä lampaita. Henkilökohtaisesti ei ole koskaan hävettänyt missään joukkueessa niin paljon kuin eilen, ei pelaajana eikä valmentajana, Valtonen puhisi.

– Hyvin kasattiin itsemme kuitenkin tähän päivään. HPK voitti tänään ja voitti sarjan. HPK ansaitsi voittonsa täysin, Valtonen jatkoi.

– Huikea ryhmä ei voi muuta sanoa. Huikean kevään on jätkät järjestänyt faneille, itselleen ja valmentajille, Arvonen tyytyi kommentoimaan lyhyesti.

Huikean kevään järjestäminen jatkuu siis puolivälierissä, jossa vastaan asettuu runkosarjan voittaja Oulun Kärpät. Puolivälierät alkavat alkavan viikon perjantaina Oulussa ja ensimmäinen kotiottelu on seuraavana päivänä.

DSC_8665

Lätty

16.03.2014 21:33