HPK ja Olvi pitkään jatkosopimukseen

HPK Liiga Oy ja Olvi Oyj ovat solmineet kolmevuotisen pääyhteistyökumppanuussopimuksen. Olvi on ollut yksi HPK:n pääkumppaneista kolmen Liigakauden ajan. Uusi sopimus kestää kevääseen 2020 asti.

– Panimokonserni Olvi haluaa olla mukana kehittämässä jääkiekko-otteluista enemmän koko perheelle sopivia elämyksiä. HPK:n kanssa yhdessä jo toteutetut muutokset Ritari-areenan viihtyvyyteen ja toiminnallisuuteen ovat olleet iso askel parempaan suuntaan. Nyt solmittu pitkä yhteystyösopimus mahdollistaa investoinnit hallin infraan. Olvi Oyj haluaa jatkossakin olla voimakkaasti mukana Suomen suosituimmassa ja seuratuimmassa urheilulajissa, kertoo Olvi Oyj:n myyntipäällikkö Ari Ahjolinna.

HPK Liiga Oy panostaa myös tulevilla kausilla Ritari-areenan palvelutarjontaan yhteistyössä Olvin kanssa.

– Olemme tyytyväisiä siihen, mihin suuntaan olemme kehittäneet Rinkelinmäen palveluja yhdessä Olvin kanssa. On hienoa, että pääsemme jatkamaan kehitystyötä, sillä areenassamme on vielä paljon mahdollisuuksia ravintolatoiminnan puolella. Olvin kanssa yhteistyö ei ole pelkkää tuotteiden ostamista vaan pyrimme tuottamaan yhdessä parempia palveluja ja tuotekokonaisuuksia asiakkaillemme ja sitä kautta taas kehittämään molempien liiketoimintaa, kommentoi HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen.

HPK

15.11.2016 13:03