HPK Liiga Oy:n kolmannen toimintavuoden tulos tappiollinen

HPK Liiga Oy:n yhtiökokous järjestettiin Ritari-areenan Kerho-ravintolassa 19.6.2018. Paikalla oli 37 osakkeenomistajaa.

Tilinpäätös

HPK Liiga Oy:n kolmannen toimintavuoden tulos on negatiivinen. Liiketappio on –158 188,27 euroa. Tilikauden tappio rahoituskulujen ja verojen jälkeen on -168 554,82 euroa.

Yhtiön liikevaihto putosi 5 368 682,87 euroon, mikä on n. 300 000 euroa vähemmän kuin edellisellä tilikaudella. Liikevaihdon laskussa merkittävimpiä tekijöitä ovat lippu- ja ottelumyyntituottojen pienentyminen, pudotuspelituottojen puuttuminen sekä markkinointiyhteistyötuottojen pienentyminen. Näiden yhteisvaikutus on yli 500 000 euroa. Liikevaihdon putoamista pystyttiin kuitenkin loiventamaan muiden tuottojen kasvulla.

Taseen loppusumma on 2 704 518,99 euroa. Tästä oman pääoman osuus on 1 496 582,29 euroa ja vieraan pääoman osuus 1 207 936,70 euroa. Yhtiön vakavaraisuus heikkeni, mutta pitkäaikaisen vieraan pääoman osuus pieneni edelliskauteen verrattuna.

Jääkiekkotoiminta

Strategian mukaan HPK:n tavoitteena on pelata pudotuspeleissä. Tätä tavoitetta ei päättyneellä kaudella kuitenkaan saavutettu vaan tuloksena oli 12. sija ja jääminen pudotuspelien ulkopuolelle.

Päättyneellä kaudella HPK panosti vahvasti nuorten pelaajien kehitykseen ja akatemiatoimintaan. Akatemiatoiminnan käynnistämisen myötä osa pelaajista pelasi Mestis-joukkue LeKissä ja osa HPK U20-joukkueessa. Nuorten pelaajien kehittyminen näkyi nousujohteisena pelaamisena kauden aikana.

HPK U20-joukkue pelasi jälleen hyvän kauden voittaen Nuorten SM-liigan runkosarjan. Tuloksena oli Nuorten SM-liigan runkosarjan kaikkien aikojen piste-ennätys. Pudotuspeleissä ottelut kuitenkin päättyivät ennen mitalikamppailuja niukkaan tappioon HIFK:lle otteluvoitoin 2-3.

Muu toiminta

HPK on strategiassaan linjannut merkittäviksi asioiksi rohkeuden ja uudistumisen. Hämeen Sanomien kanssa tehtiin reilu vuosi sitten 1+2 -vuotinen sopimus Elomessujen yhteydessä järjestettävän iltatapahtuman oikeuksista. Tapahtuma nimettiin Elofestiksi ja se järjestettiin ensimmäisen kerran elokuussa 2017 Ritari-areenassa. Tapahtuma oli onnistunut, joten tulevana syksynä tapahtuma järjestetään uudelleen.

Muita merkittäviä tapahtumia olivat U18 viiden maan turnaus, Sami Hedberg show sekä miesten A-maaottelu. Edellä mainitut tapahtumat olivat merkittävä osa liiketoimintaa. Vastaavanlaisia tapahtumia pyritään saamaan Ritari-areenalle jatkossakin.

Järjestelmähankkeet

Päättyneellä kaudella CRM-järjestelmähanke saatettiin loppuun ja näin ollen kaudesta 2018-2019 alkaen asiakashallinta on nykyaikaisessa ja ammattimaisessa hoidossa.

Kassa- ja taloushallintojärjestelmien integraatioprojekti lähenee myös loppuaan. Integraatio saadaan valmiiksi tulevalle kaudelle ja näin siihen suunnitellut taloudelliset ja toiminnalliset hyödyt tulevat niin ikään näkymään kaudesta 2018-2019 alkaen.

Hallitus

HPK Liiga Oy:n yhtiökokous valitsi uuden hallituksen, joka jatkaa samalla kokoonpanolla kuin aiemminkin: Mika Koskinen, Jyrki Louhi, Mika Uutela, Tapio Vekka ja Matti Vihervuori. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus on valinnut puheenjohtajakseen Matti Vihervuoren ja varapuheenjohtajakseen Tapio Vekan.

19.06.2018 20:15

Jaa artikkeli: