HPK riisti pisteet SaiPalta

SaiPa-HPK 1-2 (0-0,1-1,0-1)

HPK pystyi varastamaan pisteet SaiPalta tiukan väännön jälkeen. Peli itsessään ei ollut erikoista ja lappeenrantalaiset hallitsivatkin ottelua lähes koko ajan. Ottelun lopussa HPK:n taistelu kuitenkin palkittiin ja Santeri Alatalo sai kunnian viimeistellä voittomaalin.

HPK on saanut parissa viime ottelussa uutta draivia pelaamiseensa ja se on näkynyt parantuneiden tulosten muodossa. Tiistainen ottelu ei kuitenkaan pelillisesti ollut kummankaan joukkueen osalta kovin korkeatasoista. SaiPa hallitsi ensimmäisessä erässä pelitapahtumia, muttei onnistunut viimeistelyssä. HPK-maalin puhtaana pysymisen takuumiehenä oli tuttu mies, 11 kertaa avauserässä torjunut Mikko Tolvanen.

Toiseen erään tahti tasoittui. Erän alussa kerholaisten parhaan paikan itselleen loi Lauri Kärmeniemi, joka on yhä enemmän ottanut kiekollista roolia. Kärmeniemi luikerteli siniviivasta taidokkaasti tekopaikkaan, mutta kauden avausmaali sai vielä odottaa itseään.

Tuukka Pulliainen joutui rikkomaan SaiPan pelaajaa ajassa 24.02 ja kotijoukkue käytti ylivoimatilaisuutensa. Ville Koho pääsi sivaltamaan ottelun avausmaalin irtokiekosta ohi Tolvasen. Pauli Levokari ja Roberts Jekimovs tekivät maaliin esityön.

Pari minuuttia avausmaalin jälkeen HPK:lle tarjoutui tilaisuus pelata reilu minuutti kahden miehen ylivoimaa. Ylivoiman aikana tulosta ei syntynyt, mutta juuri SaiPan vapauduttua jäähyltä HPK onnistui. Ajassa 29.56 Janne Laakkonen toi Kerhon tasoihin. Marko Luomala ja kultakypärä Jukka Laamanen kirjauttivat maaliin syöttöpisteet.

Vaikeuksien kautta voittoon

Kolmas erä alkoi kerholaisittain todella heikosti. SaiPa vyörytti hyökkäyksensä kerta toisensa jälkeen hämeenlinnalaisten kenttäpäätyyn. Päätöserän kahdeksalla ensimmäisellä minuutilla HPK otti peräti kolme rangaistusta ja alivoimapeli joutui todelliseen testiin.

Kerholaiset selvisivät alivoimakierteestä kuitenkin mallikkaasti ja se tuntui kasvattavan taistelutahtoa sekä loi uskoa pelaamiseen. Erän puoliväli ylittyi tasatilanteessa, mutta ajassa 51.25 siihen tuli muutos. Siirretyn rangaistuksen aikana Santeri Alatalo merkittiin voittomaalin tekijäksi. Janne Laakkosen ja Alex Leavittin loistavien syöttöjen ansioista SaiPa-vahti Richard Ullberg pelattiin tilanteesta ulos ja Ville Hämäläinen laukoi kiekon maalia kohti. Kiekko osui matkalla Alatalon jalkaan, joten Alatalo sai tililleen kauden ensimmäisen maalin.

Ottelun lopun HPK pelasi tiukasti puolustaen eikä SaiPalle enää tarjoutunut kunnon paikkaa tasoittaa ottelua. Maalivahtien torjunnoista voi osaltaan päätellä pelin kulkua: Ullberg 14 ja Tolvanen 32.

HPK:n valmentaja Harri Rindell oli tyytyväinen pelin loppuun.
– Olihan se taisteluvoitto meiltä. SaiPalla oli makea voitto alla ja ensimmäisessä erässä erittäin paljonkin parempi, kuin me. Toisessa erässä parannettiin ainakin jonkin verran ja päästiin peliin kiinni. Samoin kolmannessa erässä, vaikka nostettiin kiekkoa katsomoon ja muuta harmittavaa. Se tuntui pahalta, mutta maalivahtipeli oli erinomaista. Meidän alivoimapelaajilta tänään upea työ.

Pelit jatkuvat torstaina, kun Helsingin IFK saapuu Ritari-areenalle.

Niklas Heinonen

25.10.2011 20:01

Jaa artikkeli: