HPK:lla alkuvaikeuksia tammikuun tasauksessa

Tammikuun tasauskierroksen pelit eivät alkaneet HPK:n osalta ruusuisesti. JYP oli
Jyväskylässä parempi 4-0.

Kerho sai otteluun heikon lähdön ja reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen JYP
johti 2-0. Kerho ei pystynyt haastamaan isäntiä ja lähti kotimatkalle tappio
niskassaan. HPK ei ole onnistunut maalinteossa kahdessa ottelussa peräkkäin.

– Sarjakärki oli vastassa kotiyleisönsä edessä. Oltiin tahmealla jalalla liikkeellä.
En voi syyttää joukkuetta yrityksen puutteesta, mutta tietty tahtotila puuttui,
sanoi Pasi Arvonen pelistä.

Kaikeksi onneksi revanssi saadaan jo lauantaina, jolloin on taas mahdollisuus päästä
käsiksi pisteisiin.

HPK:lta oli ottelussa mukana vakiokokoonpanon senttereistä vain Armands Berzins.

– Tottakai se vaikuttaa, kun ykkös- ja kakkossentteri ovat poissa. Harmaita hiuksia
se tuottaa valmennukselle, mutta päivä kerrallaan on mentävä, Arvonen sanoi.

29.01.2011 01:05