HPK:lle kaksi pistettä fyysisen ottelun päätteeksi

HPK – KooKoo 5-4 VL (1-2, 2-1, 1-1)

HPK ja KooKoo tarjosivat perhepelin kunniaksi viihdyttävän ottelun, jossa nähtiin kahdeksan maalia varsinaisella peliajalla. KooKoo aloitti ottelun dominoivasti, mutta HPK toipui tästä ja kuskin paikkaa vaihdettiin lopulta vuoronperään. Kaksi pistettä kovan kamppailupelin jälkeen on hyvä suoritus.

Ottelun kulku

Rinkelinmäellä nähtiin poikkeuksellinen lähtö otteluun, sillä HPK oli alussa hieman hermostuneen oloinen ja joukkueelle tuli useita menetyksiä lähes paineettomissa paikoissa eikä peliä avaavat syötöt meinanneet löytää tietään hyökkääjien lapaan. Edes ensimmäinen maali ei vapauttanut HPK:n pelaamista, vaan tahti jatkui samana ja Antti Karjalainen joutui jatkuvasti venymään parhaimpaansa pitääkseen KooKoon nollilla. Avauserän maalipaikat menivät selvästi KooKoolle siitäkin huolimatta, että HPK pääsi pelaamaan erässä lähes kuusi minuuttia ylivoimaa. Lopulta kiekolliset virheet kostautuivat ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin KooKoon 2-1-johtoasemassa.

Toisen erän HPK pääsi aloittamaan ylivoimalla. KooKoo kesti tämän, mutta Kalle Valtolan ajassa 23:50 otetun jäähyn myötä ote siirtyi lähes kokonaan HPK:lle. Oranssipaidat tulivat ensin ylivoimalla tasoihin ja siirtyi johtoon hieman erän puolivälin jälkeen johtoon Eetu Tuulolan maalilla. Ote oli täysin HPK:lla ja KooKoo oli ajoittain pahasti mankelissa, mutta niin vain KooKoo tuli tasoihin Strömwallin upean yksilösuorituksen päätteksi ja päätöserään lähdettiin tasatilanteesta 3-3.

Kolmas erä alkoi puolestaan KooKoon ylivoimalla, jonka jälkeen peli oli varovaisen tasaista eikä kumpikaan pystynyt kummoisia maalipaikkoja luomaan. Erässä nähtiin kaksi maalia ja loppupuolella HPK:lla oli loistava tilaisuus kolmeen pisteeseen, kun se pääsi pelaamaan lähes kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Tällä kertaa ylivoima meni kuitenkin hieman liikaa hieromiseksi ja maali jäi tekemättä.

Rinkelinmäellä nähtiin tänään fyysinen kamppailupeli ja siinä sivussa myös kaikkiaan kahdeksan maalia varsinaisella peliajalla. Kolme pistettä oli täysin otettavissa, mutta vaikka KooKoo on menettänyt mahdollisuutensa pudotuspeleihin, niin esiintyi se erittäin miehekkäästi ja antoi kovan vastuksen.

Maalipaikat

Malte Strömwallilla oli hyvä paikka tehdä avausmaali jo ensimmäisen peliminuutin aikana, mutta Antti Karjalainen oli hereillä ja torjui Strömwallin laukauksen. Hetkeä myöhemmin Niklas Frimanin poikittaissyöttö Jesper Lindgrenille oli huolimaton ja pomppiva, johon Olli Korhonen pääsi väliin, mutta nokikkain Karjalaisen kanssa päässyt Korhonen sai todeta Karjalaisen tällä kertaa vahvemmaksi. Avauserässä HPK pelasi kiekolla huolimattomasti omalla alueella ja ahnaasti päälle käynyt KooKoo sai luotua useita huippupaikkoja ja kahden maalin lisäksi kiekko kilahti kerran ylärimaan ylivoimahyökkäyksen päätteeksi.

HPK:n paras paikka ensimmäisessä erässä tuli Jere Innalalle, joka sai loistavan poikittaissyötön Niclas Luceniukselta. Tällä kertaa KooKoo-vahti Oskari Salminen oli kuitenkin kuviossa mukana ja suoritti upean torjunnan. Erän lopulla Janne Tavi ja Filip riska väänsivät maalinedustalla ja Riska pääsi laukomaan loistavalta paikalta, mutta jälleen Salminen oli tilanteessa hyvin mukana.

Toisessä erässä HPK oli avauserään verrattuna huomattavasti terävämpi ja KooKoon maalipaikat olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Strömwallin maalin lisäksi Miikka Pitkäsellä oli loistava paikka tehdä maali, mutta Karjainen oli hienosti tilanteessa mukana. Erän lopulla Arttu Pellin viivalaukaus otti kimmokkeen blokkaavan Teemu Turusen polvesta ja kiekko kilahti toistamiseen illan aikana Karjalaisen selän takana rautoihin.

HPK vyörytti toisessä erässä tutumpaan tapaan useita vaarallisia ja pitkiä hyökkäyksiä, joista palkintona kaksi tehtyä maalia. Erän lopulla KooKoon puolustus oli aivan hukassa ja lyhyen ajan sisään HPK:lla oli useampi aivan loistava tilaisuus tehdä maali. Lähimmäksi pääsi Janne Tavi, jonka lähietäisyydeltä suoritettu laukaus kilahti ylärimaan.

Kolmannessa erässä peli oli tarkkaa eikä maalipaikoilla mässäilty. Tästä kertoo myös maalivahtien torjunnat, sillä Karjalaiselle merkittiin vain kolme torjuntaa ja Salmiselle viisi.

Jatkoajalla HPK hallitsi hienokseltaan tapahtumia, mutta lähimpänä maalia KooKoon Martin Berger, jonka laukaus kilahti hämeenlinnalaisten onneksi ylärimaan.

 

Erikoistilanteet

KooKoo pääsi pelaamaan ottelussa kaikkiaan neljästi ylivoimalla, mutta HPK näytti miksi sen alivoima on Liigan eliittiä. KooKoo ei saanut ylivoimiaan oikeastaan missään vaiheessa kunnolla pyörimään ja näin ollen ylivoimaprosentti ei tänään kouvolalaisialla kohentunut.

Vierailijoille tuomittiin ottelussa seitsemän kahden minuutin rangaistusta, joista viimeisin vain kolme sekuntia ennen jatkoajan päättymistä. HPK:n ylivoima pyöri ajoittain mallikkaasti ja tuloksena tänään yksi maali, mutta vastavuoroisesti myös omissa kolisi kertaalleen huolimattoman pelaamisen myötä avauserässä.

Kolmannen erän lopussa Kerholla oli loistava tilaisuus naarata itselleen kolme pistettä, kun se pääsi pelaamaan lähes kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Kiekkoa leivottiin ja hierottiin, mutta tällä kertaa tämä tilaisuus jäi hyödyntämättä.

 

Maalit

1-0 (04:34): KooKoo oli juuri saanut alivoiman tapettua ja viidennen miehen kentälle, kun Jesper Lindgren laukoi viivalta. Patjatorjunnan kautta kiekko päätyi loistavaan paikkaan Robert Leinolle, joka ei erehtynyt.

1-1 (12:47): Malte Strömwall punersi vahvasti kulmasta kiekon kanssa ja syötti kulmalle nousseelle Joonas Odenille, joka ei jättänyt Karjalaiselle mahdollisuuksia torjua laukauta.

1-2 AV (17:29): HPK:n jatkuva huolimaton pelaaminen kostautui, kun Anrei Hakulinen riisti kiekon ja pääsi alivoimalla läpi. Kiekko liruen puikoista sisään.

2-2 YV (25:21): Jesper Lindgren oikea aikainen nousu ja Leinolta täydellisesti ajoitettu syöttö. Kiekko yhdellä kosketuksella KooKoon maaliin.

3-2 (30:36): Eetu Tuulolan väkevä yksilösuoritus. Nousi väkisin maalille ja survoi kiekon etukulmasta sisään.

3-3 (35:35): Strömwallin upea yksilösuoritus. Hyvä leikkaus keskelle, pieni jalkakikka ja kiekko etuyläkulmaan.

4-3 (47:33): Kiekko pomppi hieman vahingossakin maalin takana Valtteri Puustiselle, joka otti kiekon kädellä haltuun ja laukoi Kerhon toistamiseen ottelussa johtoon.

4-4 (54:53): Strömwallin illan toinen soolomaali. HPK:n puolustus ihmetteli kun KooKoon kultakypärä purjehti alueelle ja ampui kiekon ohi Karjalaisen.

HPK pelaa seuraavan kotiottelunsa ensi tiistaina, kun vastaan asettuu sarjan kakkospaikasta taisteleva TPS.

“Jokaista tarvitaan…” Nähdään hallilla!

Lippukaupoille!

02.03.2019 21:58

Jaa artikkeli: