HPK:n pelaajat taistelivat Sinisellä Laguunilla

HPK:n joukkue aloittaa omatoimisen harjoitusjakson perjantaina erikoisohjelmalla. Aamun treenit vedettiin Hämeensaaren Sinisellä Laguunilla pesäpallon merkeissä. Tässä kuvamateriaalia pelistä.

 

IMG_5620

Oula Palve johti mustien ulkopeliä. Janne Lahti lyöntivuorossa ja takakentällä sai olla valppaana!

 

IMG_5622

Oulan otteista näki, että pesistä oli ennenkin pelattu. Pesisura sai jäädä vasta 16-vuotiaana.

 

IMG_5623

Juho Kerästä nauratti vielä ennen lyöntiä ….

 

IMG_5624

…muttei enää lyönnin aikana.

 

IMG_5657

Syöttötuomarin virassa operoi Henrik Forsberg. Palaute oli suoraa. Juuse Saros oli eksynyt myös peliin mukaan ja näytti hyvinkin epäileväiseltä Forsbergin tuomion jälkeen.

 

IMG_5672

Otto Paajanen lukkaroi valkoisille.

 

IMG_5664

Petteri Nikkilän tyylinäyte.

 

IMG_5677

Miro Ruokosella piti kiirettä Nikkilän lyönnin jälkeen.

 

IMG_5646

Keränen otettiin kotiin Paajasen tarjoilemilla helpoilla väärillä.

 

IMG_5680

Julius Valtonen ehti Juha Koiviston vartioimalle kakkospesälle. Henkinen yliote taisi olla Leksan puolella katseesta päätellen.

 

IMG_5670

Nikkilän huima lyöntivuoro päättyi kuten arvata saattoi.

 

IMG_5671

Myös Nikkilän palon tuomitsi aamun päätuomari Matias Haaranen.

 

IMG_5682

Henri Auvinen tarkkaavaisena kolmospesän tuomarina!

 

IMG_5714

Lahti toi vielä valkoiset tasoihin ennen mustien viimeistä lyöntivuoroa.

 

IMG_5662

Voittajan on helppo hymyillä. Mustat siis voittoon ja valkoisten osaksi jäi maksaa joukkueen lounas.

 

HPK

17.06.2016 11:49