HPK:n viimeinen esiintyminen Ilmalassa päättyi niukkaan tappioon

Jokerit-HPK 3-2 (1-1,2-1,0-0)

HPK palasi joulutauolta takaisin tositoimiin perjantaina Helsingissä. Ottelu Hartwall Areenalla oli HPK:n viimeinen vieraspeli Ilmalassa, ennen Jokereiden siirtymistä KHL:ään.

Jokerit esiintyi ensimmäistä kertaa uuden valmentajansa alaisuudessa tällä kaudella. Tomek Valtonen yhdessä aisaparinsa Pasi Nurmisen kanssa oli ottanut homman haltuun ja peli alkoikin nälkäisesti karvanneen Jokeri-lauman hallinnassa. Ensimmäiset viisi minuuttia Jokerit taklasi apinan raivolla, mutta jänne ei kuitenkaan riittänyt koko ottelun hurlumheihin.

Ottelun avausmaali syntyi rangaistuslaukauksesta ajassa 9.11. Jere Karalahti siirsi Jokerit 1-0 johtoon klassisella rystynostolla, jonka edessä Frans Tuohimaa oli voimaton. Kerho painoi kuitenkin pelin tasoihin ensimmäisen erän loppupuoliskolla, kun Craig Schiran napakka rannelaukaus upposi ohi Jokeri-vahti Leland Irvingin. Tilanne sai alkunsa Borna Rendulicin hyvästä kiekonriistosta.

Oranssi alue kyykytti Eteläpäätyä

HPK-fanit olivat matkanneet Helsinkiin sankoin joukoin. Noin 200 kerholaista piti kovaa meteliä koko pelin ajan ja ”Ohi on”-lakana keräsi katseita. Toivottavasti netti pursuaa todistusaineistoa kuvamuodossa tuosta taideteoksesta. Jokereiden oma fanikatsomo Eteläpääty jäi täysin Oranssin perheen jalkoihin.

Itse pelissä toisen erän maalit jäivät ottelun viimeisiksi. HPK siirtyi johtoon ajassa 32.11, kun Kerhon kakkosylivoima maalasi. Jesse Saarinen toimitti kiekon maalille, josta se kimposi Juha Kiilholman mailan kautta Joonas Vihkolle. Vihko niittasi kiekon reppuun ja taululle 1-2.

Jokerit kuitenkin nousi sillasta ja tuli tasoihin vain reilu minuutti takaiskusta. Henri Koivisto esitti tyylikkään soolon ja laukoi kiekon ohi Tuohimaan. Voittomaalin Jokereille iski HPK:ssa kiekko-oppinsa ammentanut Janne Lahti toisen hämeenlinnalaisen Riku Hahlin esityöstä.

Vihkolle ja Bruunille rajapyykit täyteen

Toisen erän lopussa nähtiin taas kerran myös urheiluun kuulumatonta toimintaa. Jokerien laitahyökkääjä Jarkko Ruutu teki ilmeisesti teatterikorkeakoulun opinnäytetyötään ottelun aikana. Ensin Ruutu kampitti Marko Tuulolan, jonka jälkeen Juha Kiilholma muistutti Ruutua pienellä vartalokontaktilla. Ruutu esittikin kontaktin jatkoksi 7800:lle paikalla olleelle tyylipuhtaan ”kuoleman”, joka menisi läpi suuremmillakin teatterilavoilla. Tällä tempauksella Jokeri-laituri kalasteli tilanteesta myös Kiilholmalle jäähyn.

Kolmas erä ei yhtä rangaistusta lukuun ottamatta tilastomerkintöjä tarjonnut. HPK viritteli loppukiriään ilman maalivahtia, muttei se tällä kertaa kantanut hedelmää.

Huomenna pelataan taas, kun Oulun Kärpät saapuu Hämeenlinnaan. Ennen ottelua Joonas Vihko ja Antti Bruun kukitetaan, sillä molemmat veljet saivat Helsingissä 500 Liiga-ottelua täyteen.

Kämmen

28.12.2013 00:08