Hukkareissu Poriin

Ässät-HPK 6-1 (2-0, 4-1, 0-0)

 

Kotijoukkue luisteli uusitun Isomäki Areenan avausotteluun odotetun vahvasti. HPK-pakki Henri Auvinen otti ottelun alkuminuuteilla kaksi jäähyä putkeen, joista jälkimmäisen Ässät hyödynsi. Puolustaja Jyri Marttinen ampui siniviivalta ja Niko Ojamäki sai mailansa väliin. Patapaitojen avausmaali syntyi ajassa 6:47.

Tunteet kuumenivat erän puolivälissä. Jyri Marttinen ja Patrick Holland nyhjäsivät Ässä-päädyssä ja tilanne näytti olevan jo ohi, kunnes isäntien Mikko Viitanen hyppäsi vaihtoaitiosta ns. ”kolmantena miehenä” Hollandin kimppuun. Omituinen episodi päättyi Viitasen suihkukomennukseen ja Holland selvisi rangaistuksetta.

HPK:n viiden minuutin ylivoima suli kuitenkin räikeään tuomarivirheeseen, kun Hollandille tuomittiin seuraavassa vaihdossa selvä paikkojäähy. Ja niin siinä kävi, että Ässät karkasi kahden maalin karkumatkalle neljällä neljää vastaan. Asialla oli voimahyökkääjä Masi Marjamäki, jonka tulinen laukaus painui alanurkkaan.

Jere Myllyniemi torjui avauserässä peräti 17 kertaa ja oli kahdesta takaiskusta huolimatta erän paras kerholainen.

Paajanen ampui ainokaisen

Ässät iski toisen erän alkajaisiksi kaksi maalia ja peli oli käytännössä ohi. Molemmissa osumissa maalintekijät (Niko Ojamäki ja Toni Kallela) pääsivät vapaasti huseeraamaan maalinedustalla, eikä Myllyniemelle jäänyt mahdollisuuksia.

HPK:n kultakypärä Otto Paajanen väläytti osaamistaan ylivoimalla ajassa 25:00. Paajanen ajoi väkevästi keskelle ja laukoi kiekon näyttävästi yläsektoriin. Osuma oli kakkosketjun sentterille jo kauden seitsemäs. Se jäi kuitenkin laihaksi lohduksi.

Ässät takoi erässä vielä kaksi häkkiä. Ykkösketjun Jarno Kärki osui ajassa 31:54 ja minuutti ennen erätaukoa oli jälleen Niko Ojamäen vuoro. Hurjassa vireessä porhaltanut laitahyökkääjä viimeisteli hattutemppunsa näyttävästi yläkulmaan.

Kolmas erä oli pelailua. Ässät varmisteli selvää johtoaan ja näin pisteet jäivät Poriin lukemin 6-1.

Ottelun tilastot

Seuraava ottelu: HPK-Ilves to 15.10. klo 18.30. #illallahallille

HPK:n otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net – kaikki urheilu-uutiset samasta paikasta!

 

 

10.10.2015 20:09