Hyvillä mielin joulun viettoon

HPK-Ilves 3-0 (1-0,0-0,2-0)

Tehokas ykkösketju sekä Mika Järvisen kauden ensimmäinen nollapeli siivittivät HPK:n varmaan voittoon. Kerho lähtee joulutauolle sarjataulukon kuudennelta sijalta.


Ottelun avauserä oli melkoista hurlumheita päästä päähän. Vierailija Ilves oli hyvin pelissä mukana, ja joukkue jopa hallitsi kenttätapahtumia hienokseltaan.

HPK iski kuitenkin ottelun avausmaalin Ilveksen NHL-apu Max Talbotin jäähyn aikana. Ykkösketju Jere Sallinen-Ville Viitaluoma-Eric Fehr sahasi näyttävästi Ilves-puolustuksen riekaleiksi ja lopulta Sallinen pääsi iskemään kiekon tyhjään maalin. Syttöpisteet merkattiin Fehrille ja Viitaluomalle.

Kivimäki suihkuun

Erän puhutuin tilanne sattui hetkeä myöhemmin, kun Ilveksen Samuli Kivimäki taklasi Johan Larssonia vaarattoman näköisesti. Larsson löi kuitenkin tilanteessa päänsä laitaan ja joutui hetkeksi jäänpintaan keräilemään ajatuksiaan.

Tuomarikaksikko Vesa Keränen-Tuomas Pinomaa teki kovan ratkaisun ja langetti Kivimäelle ulosajon. HPK:n viiden minuutin ylivoima kariutui kuitenkin Larssonin kampitusjäähyyn.

Toisessa erässä HPK lisäsi höyryä ja Ilves alkoi tippumaan kelkasta. Kotijoukkueen kaikki kentälliset pystyivät luomaan tekopaikkoja Ville Kolppasen vahtimalle Ilves-maalille. Hyvistä tekopaikoista huolimatta erä oli maaliton. Kolppaselle kertyi torjuntoja 11 ja lisäksi Kerhon useat useat ratkaisuyritykset kopsahtelivat päätylaudoitukseen.

Lopullinen niitti kolmannessa erässä

Ottelu ratkesi lopulta HPK:n ykkösketjun tehokkuuteen. Ajassa 44.30 Eric Fehr näytti jälleen kerran miksi mies on NHL-tason hyökkääjä. Fehr nousi röyhkeästi laidalta, leikkasi keskelle ja ampui Kolppasen torjunnan kautta kiekon maaliin. Vastaavassa tilanteessa moni hyökkääjä olisi päätynyt kiekon kanssa kulmaan nyhväämään.

Ilveksen paras puhti oli poissa ja HPK pystyi hallitsemaan peliä johtotilanteessa. Viimeinen naula Ilves-arkkuun syntyi ylivoimalla kaksi minuuttia ennen päätössummeria. Puolustaja Dan Spang ampui siniviivalta ja Jere Sallinen oli ensimmäisenä irtokiekossa. Sallinen pääsi helposti viimeistelmään illan toisen täysosumansa.

HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin oli huojentunut ottelun jälkeen.

– Ei ollut varmaan mikään supernäyttävä peli, mutta nousujohteisesti pystyttiin parantamaan vaikean ekan erän jälkeen. Vaikka ykkösketju tekikin kaikki maalit, niin kyllä voitto pohjustettiin kovalla työmoraalilla. Esimerkiksi Marko Luomala kaivoi meille paljon irtokiekkoja, jotka usein jäävät isossa kuvassa huomaamatta.

Nettitoimituksen erityismaininnan ansaitsee Borna Rendulic, joka hakeutui näyttävillä harhautuksillaan useisiin tekopaikkoihin. Laukausten suunta oli vielä tänään pari piirua pielessä, mutta ennemmin tai myöhemmin verkko heiluu. Keep on rockin, Borna!

Seuraavan kerran kiekko tippuu jäähän ensi viikon perjantaina jolloin Rinkelinmäellä vierailee sarjan kärkijoukkue Jokerit. Lienee sanomattakin selvää, että kaikki Kerho-fanit saapuvat silloin omiaan kannustamaan!

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

 

Karri Salo 20.12.2012

 

 

20.12.2012 20:53