Rautakorpi Jukka
![]() |
Rautakorpi Jukka Päävalmentaja
|
Toista kauttaan HPK:ta valmentavalla Jukka Rautakorvella on valmentajista toiseksi eniten SM-liigaotteluita tilillään Jokereiden Hannu Aravirran jälkeen. Alkanut liigakausi on Rautakorvelle päävalmentajana jo yhdestoista.
Ennen HPK:ta hän on valmentanut SM-liigassa Tapparaa ja Lukkoa. Rautakorpi on johdattanut valmentamansa joukkueen kaikkina yhdeksänä kautena pudotuspeleihin. Kaudella 2002-03 hän valmensi Tapparan Suomen mestaruuteen. Lisäksi hän vei tamperelaisjoukkueen kaksi kertaa SM-hopealle.
Hämeenlinnaan Rautakorpi tuli Kuortaneen urheiluopistosta urheiluakatemian johtajan tehtävistä. Ennen HPK-pestiään Rautakorpi toimi seuirajoukkueen valmentajana kaudella 2006-07, jolloin hän toimi Ruotsin Allsvenskanissa Leksandin päävalmentajana. Rautakorpi on toiminut myös alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana kaudesta 2007-08 lähtien.
Jukka Rautakorven oma pelaajaura päättyi kauteen 1988-89, jolloin hän pelasi II-divisioonaa Keuruun Pallossa.

