Kaatuuko Pelicans vihdoinkin?

Pelicans-HPK 29.12.2011 klo 18.30

Kerhon paluu joululomilta oli kerrassaan häikäisevä. Tyylipuhdas 7-0-kotivoitto Ässistä sai jopa valtakunnallisen median haukkomaan henkeään. Lahdessa odottaa kuitenkin uusi, entistä kovempi haaste.

Kauden aiemmissa Pelicans-otteluissa HPK on ollut vaikeuksissa luisteluvoimaisen lahtelaisnipun kanssa. Torstai-illan suurimpia kysymyksiä on, kuinka Kerho pystyy vastaamaan Pelicansin hurjaan liikkeeseen.

Maalivahtien onnistuminen näyttelee suurta roolia. Tiistaina kauden ensimmäisen nollapelinsä torjunut Mika Järvinen jatkaa HPK:n maalilla. Vastustajan nollaaminen teki varmasti ”Järän” itseluottamukselle hyvää.

Pelicans kärsi tiistaina 3-0-tappion Helsingin IFK:lle. Maalille palanneen Niko Hovisen piikkiin ei tappiota voi kuitenkaan laittaa. Lahtelaisten viimeistely ontui, eikä kiekkoa saatu maaliin hyvistäkään paikoista.

Rautiaisen pelikunto arvoitus

Vanhan viisauden mukaan ”voitanutta joukkuetta ei kannata vaihtaa”, joten HPK lähtee otteluun todennäköisesti samalla kokoonpanolla kuin Ässiä vastaan. Lievän lihasvamman saaneen Teemu Rautiaisen pelaaminen on vielä epävarmaa.

Rautiainen muodosti Ässä-kaadossa todellisen tehonyrkin Alex Leavittin (1+3) ja Niko Niemisen (3+2) kanssa, joten toivoa sopii, että mies on pelikunnossa mahdollisimman pian.

Kotijoukkueelta ovat sivussa Pekka Jormakka, Max Wärn, Marko Pöyhönen sekä Joonas Hurri.

 

Karri Salo 29.12.2011

29.12.2011 00:32