Kärpät tasoitti sarjan halpojen maalien myötä

HPK – Kärpät 2-4 (1-1, 1-2, 0-1) HPK aloitti ottelun ja toisen erän hyvin, mutta hölmöili kerta toisensa jälkeen Kärpät rinnalle ja lopulta ohi. Finaalisarja jatkuu maanantaina Oulussa tasatilanteesta.

Loistava startti

HPK sai otteluun loistavan alun. Päätypelin kautta Valtteri Puustinen pääsi nokikkain Veini Vehviläisen kanssa, eikä Kuopion lahja hämeenlinnalaiselle jääkiekkoilulle erehtynyt. Rinkelinmäki räjähti ensimmäisen kerran ajassa 04:19.

Kotijoukkue hallitsi hienokseltaan peliä ja lisäosumatkin olivat lähellä. Ajassa 14:25 Radek Koblizek sai kaksiminuuttisen koukkaamisesta ja HPK pääsi hakemaan toista osumaa ylivoimalla. Kaksiminuuttisen aikana nähtiin maali, mutta se tuli Emil Larmin taakse. Oskar Osalan tarkka laukaus painui ohi Larmin ja Kärpät tuli tasoihin alivoimalla ajassa 15:37.

Maali oli silmin nähden merkittävä Kärpille myös henkisesti. Ennen osumaa Kärpät oli jälleen enemmän tai vähemmän köysissä ja näytti siltä, että Kerho menee menojaan, mutta osuman jälkeen Kärpät dominoi pelitapahtumia ja oli lähempänä maalia erän loppupuolella.

Loistava startti vol 2

Avauserän surkeaa loppua Kerho ei jäänyt ihmettelemään, vaan sai ensimmäisen tapaan loistavan startin myös toiseen erään.

Niklas Friman laukoi viivalta ja kiekko päädyn kautta Kärppien maalille, jossa Teemu Turunen oli hereillä ja iski kotijoukkueen toistamiseen johtoon ajassa 20:46.

Mutta kauaa ei johto kestänyt. Ajassa 23:01 Jasper Lindsten laukoi lähes nollakulmasta ja kiekko sujahti helposti Emil Larmin taakse. Tilanne kelattiin pitkään videolta ja lopulta löytyi kuvakulma josta nähtiin kiekon käyneen maalissa.

Maalin jälkeen peli oli tasaista, mutta lähempänä maalintekoa oli HPK. Noin kuuden minuutin pelaamisen jälkeen Markus Nenosella oli aivan tyhjä maali edessään, mutta Vehviläinen ehti sen verran torjua tilanteessa, että Nenosen laukaus suuntautui lähietäisyydeltä noin kymmenen metriä yli Kärppien maalin.

Erän puolivälissä Otto Paajanen tarjoili Teemu Turuselle maalinedustalle, mutta Turusen laukaus osui ylärimään.

Ja kun et itse tee.. Voittomaaliksi jäänyt osuma syntyi ajassa 32:45. Petteri Nikkilä ajoi hyökkäysalueella vastaan, mutta hävisi kaksinkamppailun eikä varmistus toiminut. Nicklas Lasu ja avausmaalin tehnyt Lindsten pääsivät ylivoimahyökkäykseen ja lopulta Lindsten namutteli lukemiksi 2-3.

Loppukiri jäi piippuun

Kolmanteen erään HPK lähti takaa-ajoasemasta. Ajassa 48:17 Kerholle tarjoiltiin mahdollisuutta tasoitukseen ylivoiman muodossa, mutta Kärppien alivoima oli timanttia eikä HPK:n viisikot päässeet laatupaikoille.

Kärpät pelasi kolmannen erän viisaasti eikä tasoitusmaali lopulta ollut lähelläkään.

Loppulukemat tyhjiin teki Ville Leskinen ajassa 58:19.

Torstaina pelataan kotona

HPK ja Kärpät taistelevat vähintään kuuden ottelun verran Suomen mestaruudesta. Lauantai-ilta vahvisti sen, että Hämeenlinnassa pelataan finaali vielä torstaina 2.5.2019 klo 18.30.

Liput otteluun tulevat myyntiin maanantaina 29.4. klo 12.00 Kerho-ravintolassa ja kaikissa Lippupisteen myyntipisteissä!

27.04.2019 20:27

Jaa artikkeli: