Kärpät vei kiihkeän ottelun

HPK-Kärpät 1-2 (1-2, 0-0, 0-0)

HPK ja Kärpät kiekkoilivat vauhdikkaan ja laadukkaan ottelun tiistaina Rinkelinmäellä. Ottelusta ei tilanteita ja tunnetta puuttunut. Ottelun kaikki maalit nähtiin lopulta ensimmäisten kymmenen minuutin aikana ja se riitti vierasjoukkueelle täyteen pistepottiin.

Ottelun kulku

Ottelu Hämeenlinnassa starttasi varsin räväkästi, kun Kärpät siirtyivät jo reilun neljän peliminuutin jälkeen johtoon. Pitkään HPK:n maalin edustalla pyörinyt irtokiekko päätyi lopulta Mikko Lehtosen lapaan ja Lehtonen huitaisi kiekon HPK:n maaliin. Tilannetta edelsi ainakin hämeenlinnalaisittain katsottuna varsin selvä maalivahdin estäminen mutta ottelun tuomariston mielestä maali syntyi sääntöjen puitteissa ja se hyväksyttiin. Myös ottelun jälkeen tilanne aiheutti keskustelua ja HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen toivoikin NHL:stä tutun valmentajahaaston saapuvan Liigaan, jotta vastaavanlaisilta jossitteluilta vältyttäisiin.

Kärpät siirtyi jo yhdeksän minuutin kohdalla kahden maalin johtoon, kun maalin edustalla häärinyt Sami Anttila ohjasi Mikko Niemelän laukauksen ohi Emil Larmin.

HPK ei kuitenkaan kauaa joutunut taistelemaan kahden maalin takaa-ajoasemassa, vaan se kuittasi oululaisten toisen maalin 41 sekutia myöhemmin. Mathias Porseland vapautti hienolla syötöllä Otto Paajasen läpiajoon ja Paajanen viimeisteli varmasti kiekon ohi Jussi Rynnäksen.

Ensimmäisen erän lopulla nähtiin jo reilusti tunnetta pelissä, kun HPK:n Shane O´Brien ja Kärppien Jari Sailio sovittelivat tanssiaskelia keskenään, minkä tuloksena molemmat passitettiin jäähyaitioon. Herroilla oli pitkään asiaa toisilleen vielä jäähyaitiossakin mutta suuremmilta tunteenpurkauksilta vältyttiin.

Ensimmäisen erän lopuksi HPK sai vielä kiekon Kärppien maaliin mutta summeri oli harmittavasti ehtinyt juuri pärähtää, ennen kuin kiekko ylitti maaliviivan.

Toisen ja kolmannen erän HPK oli pelitapahtumiin peilatessa isäntä hallissa. HPK hallitsi etenkin toista erää lähes mielin määrin ja Kärpät oli välillä todella jyrän alla. Toisessa erässä HPK kilisytteli yläputkea kolmesti mutta onnikaan ei ollut tällä kertaa suotuisa, eikä kiekkoa saatu millään maaliin.

Kolmannen erän lopussa HPK haki tasoitusta vimmatusti ilman maalivahtia ja Kärpät sortui vielä väärään vaihtoonkin mutta 6-4 -ylivoima päättyi lopulta harmittavasti, kun kiekko pomppasi Joonas Lehtivuoren lavan ylitse ja lipui HPK:n omaan päätyyn, eikä aika riittänyt enää uuteen yritykseen.

Tilastotiedettä

Mikäli pisteitä jaettaisiin pelinhallinnan mukaan, ei ottelun voittajasta olisi epäselvyyttä. HPK pommitti laukauksia kohti Kärppien maalia kovalla tahdilla. Ottelun laukaukset kirjattiin HPK 55, Kärpät 25. Vahvasti puolustanut ja laukauksia blokannut Kärpät pelasi kuitenkin kärsivällisesti ja sai tarvittavat avut maalitolpilta sekä kerran summeri pelasti oululaiset, joten avauserän kaksi maalia riitti vieraille täyteen pottiin.

Sanottua:

– Kyllä me todella hyvin tänään pelattiin. Pystyttiin luomaan maalipaikkoja enempäänkin kuin yhteen maaliin. Vastustaja pelasi tänään sitkeästi ja iski vastahyökkäyksistä vahvasti. Tietenkin tappio ottaa päähän mutta jos joukkueen esitystä katsoo, niin siihen pitää olla kyllä tyytyväinen, Pennanen kehui joukkuettaan tappiosta huolimatta.

Ottelun tilastot ja videokooste

Seuraavaksi

HPK pelaa runkosarjan viimeisen kotiottelun lauantaina, kun Hämeenlinnaan saapuu runkosarjan voiton jo varmistanut Tappara. Edessä on siis todellinen tasonmittaus juuri ennen pleijareiden alkua, joten saavu sinäkin #illallahallille! Liput haltuun kätevästi tästä linkistä

 

Kerhon otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net | #pelipaikoilla

07.03.2017 22:04