Kerho-fanien megamatka päättyi pettymykseen

Tappara-HPK 4-0 (2-0, 0-0, 2-0)

Tappara oli tyly isäntä Hakametsän lauantai-illassa ja korjasi täyden pistepotin. Tampereelle matkanneet noin 300 hämeenlinnalaista megamatkaajaa jaksoi kannustaa loistavasti omiaan läpi ottelun mutta sai poistua hallista mieli maassa.

Hakametsän lauantai-illassa kohtasivat kaksi viimeaikoina voitokkaita otteita esittänyttä joukkuette. Ottelun avausminuutit pelattiin hermostuneesti, eikä kummankaan joukkueen hyökkäämisestä meinannut tulla valmista. Ensimmäisenä joukkueista pelin juonesta kiinni sai Tappara. Tappara pyöritti pitkiä hyökkäyksiä HPK:n päädyssä mutta Emil Larmi aloitti vahvasti ja onnistui torjumaan kotijoukkueen yritykset.

Ottelun avauserän puolivälin jälkeen Tappara siirtyi johtoon, kun Joona Luoto ohjasi Niko Mikkolan laukauksen ilmasta sisään. Maali tarkastettiin vielä videolta korkean mailan varalta mutta tarkastus ei muuttanut tuomiota. Vain kaksi minuuttia myöhemmin Tappara siirtyi jo kahden maalin johtoon ylivoimalla. Tällä kertaa kiekko kimpoili hämeenlinnalaisittain epäonnisesti oman puolustajan jalasta ohi Larmin.

Toiseen erään HPK sekoitteli hyökkäyskentällisiään ja pyrki pääsemään paremmin peliin mukaan. Toinen erä olikin tasaisempi kuin ensimmäinen ja etenkin sen jälkimmäisellä puoliskolla myös HPK sai peliä pyörimään vastustajan päädyssä. Erän paras paikka avautui 3-1 -ylivoimahyökkäyksestä mutta Juho Keränen ei pystynyt ohittamaan Christian Heljankoa. Myöskään Tappara ei pystynyt muutamasta hyvästä tekopaikastaan lisäämään johtoaan, joten päätöserään siirryttiin Tapparan kahden maalin johdossa.

Ilman pisteitä kohti Hämptonia

HPK:n takaa-ajo koki kovan kolauksen heti kolmannen erän alkuun, kun Kristian Kuusela vei kotijoukkueen kolmen maalin karkumatkalle, kun kolmatta erää oli pelattuna ainoastaan 21 sekuntia. Kuuselan tarkka rannelaukaus heilahti Larmin vartioiman maalin yläkulmaan.

HPK ei kunnolla saanut enää isompaa vaihdetta silmään, vaikka pääsi vielä kertaalleen hakemaan kavennusta ylivoimallakin. Lopullisen ratkaisun ottelulle taiteili tyylikkäästi Jukka Peltola.

Maalivahtien torjunnat ottelussa kirjattiin Larmi 29 ja Heljanko 20. Neljästä takaiskusta huolimatta Larmi oli lauantaina HPK:n parhaimmistoa ja ilman Larmin torjuntoja lukemat olisivat voineet olla tylymmätkin.

Illan tilastot tästä

Seuraavaksi:

HPK:n pisteiden metsästys jatkuu tulevan viikon torstaina, jolloin Hämeenlinnaan saapuu aina mielenkiintoinen ja tunteita herättävä HIFK.

Lippukauppaan tästä ja #illallahallille

 

HPK:n otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net – kaikki urheilu-uutiset samasta paikasta! 

18.11.2017 20:02

Jaa artikkeli: