Kerho nukahti lopussa

HPK-Ässät 3-4rl (2-2,1-0,0-1)

HPK taipui Ässille Kultakeskus-turnauksen välierässä. Ottelun sankari oli kolme maalia iskenyt Ässien Michael Ryan.

Ottelun avauserä oli vauhdikas. Ässät siirtyi johtoon Michael Ryanin karattua läpiajoon Kerhon huolimattoman siniviivapelaamisen seuraksena. Ryan ei jättänyt HPK:n maalissa torjuneelle Mika Järviselle mahdollisuuksia, vaan niittasi kiekon tarkasti tolpan kautta sisään.

HPK vastasi näyttävästi. Kakkosketjussa viilettänyt Teemu Rautiainen vei Ässä-puolustajia kuin litran mittaa näyttävällä maalirautaharhautuksella. Harhautuksen kruunasi millintarkka syöttö maalin eteen unohdetulle Otto Paajaselle, joka laukoi suoraan syötöstä lukemat tasoihin.

Illan komein osuma nähtiin hetkeä myöhemmin, kun täksi kaudeksi Ässistä Kerhoon siirtynyt Tuomas Santavuori jakoi kaukalon kulmasta kovan ja tarkan syötön takatolpalla päivystäneelle Robert Leinolle. 19-vuotias tulevaisuuden lupaus kiitti ja siirsi isännät 2-1-johtoon.

Avauserän maali-iloittelun päätti Ässien Ryan, ja tälläkin kertaa läpiajosta. Amerikkalaisen komea rystyharhautus ei jättänyt Järviselle mahdollisuuksia. Kerhon kannalta maali syntyi harmittavasti oman ylivoiman aikana.

Maalin johto ei kantanut loppuun asti

HPK siirtyi uudelleen johtoon toisen erän alussa. Ässät sai kaksiminuuttisen väärän vaihdon seuraksena ja Kerhon ykkösylivoima iski Marko Luomalan ohjattua Joni Tuomisen siniviivalaukauksen ilmasta sisään. Toisen syöttöpisteen kirjautti ykkösketjuun nostettu Jesse Saarinen.

Tämän jälkeen tunteet kuumenivat ja puolivillaisia nuhjauksia nähtiin useampiakin. HPK:n Antti ”ihmiskuula” Aarnio ja Ässien Jani ”miliisi” Honkanen ottivat toisistaan mittaa ilman hanskoja. Tasainen vääntö päättyi ratkaisemattomaan ja molemmat pukarit lensivät suihkuun. Näin ollen viltissä aloittanut Jaakko Turtiainen nousi Aarnion tilalle HPK:n kolmosketjuun.

Sekavassa ja rikkonaisessa toisessa erässä ei nähty enempää maaleja vaikka molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan ylivoimalla useaan otteeseen.

Kolmannen erän alkupuolisko sujui HPK:n käsikirjoituksen mukaan. Kotijoukkue hallitsi peliä ja paremmalla onnella johto olisi kasvanut parilla osumalla, mutta tällä kertaa Kerho-hyökkääjien ruuti oli märkää ratkaisevalla hetkellä.

Ässät ei saanut loppukiriään rullaamaan kuin vasta viimeisellä minuutilla ilman maalivahtiaan pelatessaan. Tasoitus kuitenkin syntyi 27 sekuntia ennen päätössummeria. Kerhon purkuyritykset tyssäsivät siniviivalla ja täksi kaudeksi patapaitaan siirtynyt Tuomas Pihlman jäi vapaaksi maalin edustalle. Järvinen torjui Pihlmannin kaksi ensimmäistä yritystä, mutta kolmas oli liikaa. Näin ollen turnauksen finaalipaikkaa lähdettiin ratkomaan rangaistulaukauksilla.

Porilaiset nappasivat voiton, kun tuttu mies Ryan iski illan kolmantensa Järvisen patjojen välistä sisään. Kerhon kolme yrittäjää, Tuomas Santavuori, Borna Rendulic ja Teemu Rautiainen eivät onnistuneet omissa rankkareissaan.

HPK pelaa huomenna Kultakeskus-turnauksen kolmannesta sijasta Vaasan Sportia vastaan, tule paikalle toteamaan mikä on SM-liigan ja Mestiksen ero tällä hetkellä!

25.8. HPK-Sport klo 18.00, muista myös turnauksen loppuottelu Ässät-Saipa klo 16.00.

 

24.8.2012 Rüstü

 

24.08.2012 21:55