Kerho taisteli loppuun asti – Tappara rankoi ylivoimalla

Tappara – HPK 4-3 (0-1, 3-1, 1-1)

Kerho lähti runkosarjan päätösotteluun Tampereelle vailla varsinaista panosta, kun pudotuspelisaumat ratkesivat edellisellä kierroksella. Isäntäjoukkue Tappara puolestaan taisteli vielä runkosarjan kolmannesta sijasta – mikäs sen mukavampaa kun panna kapuloita Rautakorven ja kumppanien rattaisiin. Pallokerho taistelikin mallikkaasti maajoukkuepelureitakin vilisevää Tapparaa vastaan, mutta taipui lopulta niukasti lukemin 4-3.

Kerho tuli Hakametsään tapojensa mukaan hyvällä jalalla ja kiekko löysi tiensä kerta toisensa jälkeen Tapparan päätyyn. Eikä aikaakaan, kun verkko heilahti Hrachovinan selän takana. Toista Liigaotteluaan pelaava Olli Maansaari iski kuin salama kirkkaalta taivaalta Kerhon johtoon. Nuoren miehen uran ensimmäinen Liigamaali syntyi ajassa 04:21 ja syöttöpisteet merkkauttivat Eetu Tuulola ja Robert Leino.

Hallitseva mestari ei kuitenkaan pienestä hätkähtänyt, vaan otti maalin jälkeen kiekollisen pelin kontrolliinsa. Tappara vyörytti, mutta HPK:n puolustus pysyi hyvin pelin päällä ja loput hoiteli jälleen kerran erinomaisesti torjunut Emil Larmi. Larmin paremmuuden joutuivat toteamaan lähietäisyydeltä sekä Jan-Mikael Järvinen että Jere Karjalainen.

Vielä vajaa pari minuuttia ennen erän loppua Tapparalle tarjoutui oivallinen tasoitusmahdollisuus. Niko Mikkola purjehti puolittaiseen läpiajoon ja Kerhon puolustajien kädille huitomisesta johtuen tilanteesta vihellettiin rankkari. Mikkolan kuti kuitenkin suuntautui melko reilusti kyökin puolelle ja lukemat säilyivät muuttumattomina.

Vaikka Tapparan diesel jyskytti väkevästi tilanteita HPK:n päätyyn, riitti Kerhon tiivis viisikkopuolustus viemään ensimmäisen erän päätökseen 0-1 johtoasemassa. Torjuntoja Larmille kertyi 10, kun Domink Hrachovina Tapparan maalilla sai tyytyä viiteen torjuntaan.

Toinen erä jatkui mihin ensimmäinen päättyi. Tappara painoi päälle kuin yleinen syyttäjä ja Jere Karjalainen kilautteli tolppaa. Karjalainen oli tuhlaajapoika kertaalleen ensimmäisessä erässä, mutta kolmas kerta sanoi toden. Aleksi Salonen tarjoili vapauttavan syötön ja Karjalainen pääsi nokikkain Larmin kanssa, eikä enää erehtynyt vaan kisutteli kiekon Larmin längistä uuniin.

Kerho pääsi yrittämään lisäosumaa ylivoimalla kun Aleksi Elorinteen maila nousi tarpeettoman korkealle. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Reilun pelin hengessä Severi Sillanpää linkosi seuraavaksi kiekon katsomoon, joten myös Tappara sai ylivoima-mahdollisuuden. Tappara loikin tukun oivallisia maalipaikkoja ja Emil Larmi joutui venymään parhaimpaansa useampaan kertaan.

Lopulta kuitenkin Tapparan KHL-vahvistus Kristian Kuusela löysi NHL-vahvistus Henrik Haapalan, joka niittasi B-pisteen kaarelta one-timerin verkon perukoille.

Erä jatkui rikkonaisena ja seuraavaksi jäähylle passitettiin korkeasta mailasta Tapparan Niko Mikkola. Vain 24 sekuntia ehti kello käydä Kerhon ylivoimaa, kun Eetu Tuulola tälläsi suorasta hyökkäyksestä pelin jälleen tasoihin. Maaliin syöttöpisteet tienasivat Petteri Nikkilä ja Emil Larmi.

Kerho osoitti kuitenkin jälleen olevansa nasta vieras ja ottikin seuraavat kaksi rangaistusta. Ensin Jaakko Turtiainen kiskaisi kiekon katsomoon ja heti perään yritettiin pelata yhdellä ylimääräisellä kenttäpelaajalla. Tuomari oli kuitenkin tarkkana ja Tappara pääsi rakentamaan johto-osumaa puolentoista minuutin ajan kahden miehen ylivoimalla. Huonostihan siinä Kerhon kannalta kävi.

Kristian Kuusela pamautti maalinedustalta pomppineen kiekon tyhjään rysään ja lukemiksi 3-2 kun 5-3 ylivoima oli vanhentunut parikymmentä sekuntia.

Kerho ei tietenkään vieläkään luovuttanut ja Miro Karjalainen tärskäyttikin hirmuisen kudin ylärimaan. Toiselle erätauolle lähdettiin kuitenkin Tapparan 3-2 johtoasemassa.

Kerho kuitenkin kuittasi välittömästi kolmannen erän alussa ottelun tasoihin. Ville Viitaluoma voitti 100-0 hyökkäyspään aloituksen ja Niklas Friman sivalsi kiekon Tappara-maalin ylähyllylle. Kerho jatkoi hyvää paineistustaan myös maalin jälkeen ja Tappara olikin ajoittain melkoisessa mankelissa.

HPK kuitenkin tarjoili jälleen isännille mahdollisuuden ylivoimalla, kun Robert Leino esteli sääntöjen vastaisesti Tappara-hyökkääjän etenemisen maalin taitse. Murhaavan tehokas ylivoima veikin isännät välittömästi 4-3 johtoon, maalintekijänä toistamiseen kärppänä maalin takakulmalla odotellut Kristian Kuusela.

Tappara piti ottelun näpeissään, eikä juuri päästänyt HPK:a enää iskuetäisyydelle. Isännät pääsivät pyörittelemään vielä ylivoimallakin, mutta lisäosumia ei nähty. Kerho lähti hakemaan aktiivisesti tasoitusta kuudella viittä vastaan ja Tappara tarjoili Kerholle vielä mahdollisuuden, kun Niko Mikkola nosti kiekon katsomoon.

HPK pääsi siis pelaamaan viimeisen puolitoista minuuttia kuudella neljää vastaan, mikä ei siis missään nimessä tarkoita kahden miehen ylivoimaa. Ylivoima pyöri joka tapauksessa hyvin ja tasoitusosumaa haettiin pitkään ja hartaasti, mutta tuloksetta. Tappara kairasi kauden päätösottelusta 4-3 voiton.

Ottelun tilastot tästä

Seuraavaksi

Kerhon edustusjoukkueen kausi päättyi tähän otteluun, mutta organisaation A-nuoret jatkavat pudotuspeleihin runkosarjan voittajina.

A-nuorten ensimmäinen pudotuspeliottelu pelataan tiistaina 13.3., vastustaja selviää viimeistään sunnuntai iltana.

Täytetäänpä halli vielä junnujen pudotuspelien merkeissä!!! #illallahallille

HPK:n otteluraportit tarjoaa:
Pallomeri.net – päivän kuumimmat urheilu-uutiset joka päivä!

10.03.2018 19:49

Jaa artikkeli: