Kerho vei peliä – KooKoo teki maalit

HPK-KooKoo 3-6 (0-1, 1-2, 2-3)

Kerho sai torstai-illan otteluun vastaansa samoilla sijoilla pudotuspelihaaveita elättevän KooKoon. Heti alusta asti oli selvää, ettei helppoja pisteitä ollut tiedossa. Vieraat käyttivät tylysti paikkansa hyväkseen ja veivät lopulta pisteet Kouvolaan lukemin 3-6.

HPK tuli otteluun totutusti hirmuisella vauhdilla ja etenkin Oula Palven johtama ketju jatkoi siitä mihin edellisessä ottelussa jäi, luoden mylläkkää ja maalipaikkoja jatkuvalla sykkeellä. KooKoon maalivahti Samu Perhonen saikin heti töitä, mutta piti maalinsa puhtaana.

Vierasjoukkue KooKoo ei kuitenkaan Kerhon paineistuksesta huolimatta jäänyt tuleen makaamaan, vaan sai myös luotua painetta HPK:n päähän. Alusta asti olikin selvää, että helppoja pisteitä ei kouvolalaisilta ole tiedossa.

Vieraat iskivätkin ottelun avausmaalin kuin varkain ajassa 4:20. KooKoon ruotsalaisvahvistus Malte Strömwall täräytti hirmuisen lämärin viivasta ja pahasti lihamuurin taakse jäänyt Emil Larmi oli voimaton.

Takaiskumaali antoi isännille vain lisää virtaa ja pyöritys jatkui melkoisena KooKoon päädyssä. Yhdeksän viikon loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon palannut Robert Leino oli heti elementissään ja loikin makoisia maalipaikkoja liukuhihnalta. Vahva pyöritys ei tuottanut maalia, mutta pakotti KooKoon alivoimalle.

Kerhon pelätty ylivoima pääsi hakemaan tasoitusosumaa, mutta KooKoon alivoima ja Samu Perhonen suoriutuivat haasteesta kunnialla.

KooKoo joutui ajoittaisista väläytyksistä huolimatta puolustuskannalle, mutta puolusti erittäin ansiokkaasti. Seuraavaksi jäähypenkille komennettiin hyökkäyspään roikkumisesta KooKoon Siim Liivik ja Kerhon ylivoima pääsi jälleen tekemään tuhojaan.

Ylivoimalla maestro Oula Palve tarjoili maalinedustalla päivystäneelle Eetu Tuulolalle parikin namupassia, mutta ohjaukset eivät osuneet kohdilleen. KooKoo kesti myös toisen alivoiman ja oli jäähyn jälkeen lähellä maalintekoa: Sami Tamminen pääsi nokikkain Emil Larmin kanssa, mutta Niclas Almari onnistui häiritsemään hyökkääjän suoritusta riittävästi takaapäin ja lukemat säilyivät ennallaan.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiinkin KooKoon 0-1 johdossa.

Toinen erä sai isäntien kannalta karmaisevan alun, kun Emil Larmi lipsautti rännikiekon maalin edustalle, josta Toni Kähkönen tarjosi Siim Liivikille tyhjän maalin. Tästä ei “Märkä-Simo” erehtynyt, vaan iski kiekon maaliin. Pelikello näytti aikaa 21:40.

Lisää jäätävää nestettä isäntien niskaan kaatui vain 39 sekuntia myöhemmin, kun KooKoo karkasi ylivoimahyökkäykseen Petteri Nikkilän kompuroitua hyökkäyssiniviivalla. Arttu Pelli karkasi laidasta 2-1 hyökkäykseen ja pompotteli kiekon maalin edustalle, josta Sami Tamminen iski kiekon verkon perukoille. Tämä riitti Kerho-vahti Emil Larmille ja maalin suulle luisteli Ukko-Pekka Luukkonen.

Ottelua hallinnut HPK iski päätään Samu Perhoseen lähes erän puoleen väliin asti, kunnes vihdoin kuparinen rikkoontui Juho Keräsen toimesta. Ville Viitaluoma karkasi nuoren orhin lailla omalta siniviivalta 2-1 hyökkäykseen ja tarjoili Keräselle mainion maalipaikan, jota kokenut konkari ei missannut.

Kerho jatkoi kavennusmaalin jahtaamista hirmuisella sykkeellä, eikä KooKoolle jäänyt juuri muuta mahdollisuutta kun heitellä kiekkoa keskialueelle. Isännät loivatkin jatkuvasti maalipaikkoja, mutta KooKoo-maali oli kuin noiduttu ja kiekot lipuivat väkisin maalin ohi. Vanhaa sanontaa lainaten, HPK:n maali roikkui ilmassa.

Väkevän painostuksen jälkeen Kerho pääsi ansaitulle ylivoimalle, kun Siim Liivik löi Juho Keräsen mailan maata kiertävälle radalle. Ylivoima ei kuitenkaan vieläkään tuottanut tulosta, vaan KooKoo pääsi pälkähästä. HPK:n ote ei kuitenkaan hervonnut vaan paine pysyi tukevasti KooKoon päädyssä – maaleja ei kuitenkaan toiseen erään enää nähty ja erätauolle siirryttiin isäntien 1-3 takaa-ajoasemassa.

Päätöserä ei alkanut Kerhon kannalta juurikaan toista erää kaksisemmin. Vain pari minuuttia ehdittiin pelata, kun KooKoo siirtyi jälleen kolmen maalin johtoon. Miikka Pitkänen latasi suoran hyökkäyksen pääteeksi viivasta kiekon ohi Luukkosen.

Kerhon takaa-ajo käynnistyi yskähdellen, eikä KooKoo antanut armoa vaan iski virheistä välittömästi. Jake Newton sai kiekon Sami Tammiselta päädystä ja tarjoili illan komeimman maalisyötön. “Spin-o-rama” syötöllä löytyi maalin edestä Olli Korhonen, joka löi lukemat jo 1-5.

Shokkihoitoon lohtua toi ajassa 44:12 Teemu Turunen, joka ohjasi maalinedustalta Robert Leinon syötön ohi Perhosen. Kiri sai jatkoa, kun HPK pääsi jälleen ylivoimalle.

Ylivoimakaan ei Kerhoa pelastanut, vaan Samu Perhonen ja KooKoon uhrautuva puolustus osoittautuivat ylitsepääsemättömiksi esteiksi. Lähes viisi minuuttia ilman maalivahtia pelannut Kerho kavensi ottelun, kun Otto Paajanen ohjasi maalin edestä loppulukemiksi 3-5.

Pitkään videolta tarkistellun maalin hyväksyntä oli lopulta laiha lohtu, kun KooKoo vei tylysti pisteet mukanaan. KooKoon Jake Newton roikotti vielä ennen päätössummeria loppulukemiksi 3-6.

Ottelun tilastot tästä

 

Seuraavaksi:

Kerhon matka jatkuu Tallinnaan, jossa vastaan asettuu lauantai-iltana Pelicans. Vieraskiertue jatkuu lahden takaa Ouluun ja Kuopioon.

Seuraavan kerran Hämeenlinnassa pelataan lauantaina 3.2. klo 17:00, kun vastaan luistelee HIFK. Taistelu jatkukoon!

Liput tästä #illallahallille

HPK:n otteluraportit tarjoaa:
Pallomeri.net – kaikki urheilu-uutiset samasta paikasta! 

25.01.2018 21:35

Jaa artikkeli: