Kerholle kauden avausvoitto, Zach Hamill 3+1

HPK – Kärpät 6-2 (1-1,3-1,2-0)

Pikkulauantain ratoksi Rinkelinmäellä oli tarjolla todellista huippuviihdettä, kun HPK:n illan vieraaksi luisteli aina vaarallinen Oulun Kärpät. HPK oli päättänyt napata 3 pistettä ja varsinkin Zach Hamill (3+1) oli ilmiömäisellä pelipäällä.

1. erä alkoi vauhdikkaasti ja varsinkin vierasjoukkue oli liikkeellä todella hyvällä jalalla. Kärppien hyvän alun myötä HPK joutui rikkomaan ja ajassa 05:46 kultakuuppainen Zach Hamill passitettiin jäähyboksiin koukkaamisesta. Kerhon alivoima kuitenkin kesti Juuse Saroksen johdolla Kärppien ensimmäisen ylivoiman ja erää jatkettiin 0-0 tilanteessa.

DSC_0786

Kärpillä oli ylivoiman loppuhetkillä vielä loistava pyöritys, joka kuitenkin päättyi Mika Pyörälän hyökkäyspään jäähyyn. Jäähystä muodostui Kärpille kohtalokas, sillä HPK avasi maalitilin ajassa 08:26. Juhani Jasu käänsi kiekon röyhkeästi maalille pakarataktiikalla eli takapuoli edellä, jonka jälkeen Joonas Vihko pääsi pudottamaan apinan harteilta jo tässä vaiheessa kautta. Toinen syöttöpiste kirjattiin Hamillille.

Kauaa ei kuitenkaan Kerhon juhliminen kestänyt, sillä heti seuraavassa vaihdossa peli oli tasan 1-1. Kärppien tasoituksen teki vasta 16-vuotias Jesse Puljujärvi, jonka laukaus päätyi lähes neljäntoista pompun kautta maalin kattoon. Tilannetta edelsi vaarattoman näköinen hyökkäys, josta kiekko kimpoili Joni Tuulolan luistimien kautta maalintekijä Puljujärvelle. Maali oli samalla nuorukaisen uran ensimmäinen Liigassa.

Erän edetessä HPK sai pelin juonesta paremmin kiinni ja hyökkäyksiä päästiin lopettamaan maalintekoyrityksiin. Hyvän painostuksen myötä avautui Kerholle toinen ylivoimamahdollisuus, joka kuitenkin kuihtui kokoon Eero Somervuoren jäähyiltyä Kärppien alivoimahyökkäyksen pääteeksi. Enempää maaleja ei enää nähty ja erätauolle lähdettiin lukemissa 1-1.

Hamill astuu parrasvaloihin

Ottelun toinen erä alkoi sekavissa merkeissä, eikä organisoituja hyökkäyksiä nähty kummassakaan päässä. Rikkonaisen toisen erän ensimmäinen jäähy tuomittiin Kärpille, kun Joonas Kemppainen huitoi Toni Jaloa jäähyn arvoisesti. Kerhon ilmiliekeissä oleva ylivoima kiitti ja kumarsi, kun ajassa 27:16 Hamill vei HPK:n 2-1 johtoon loistavalla laukauksellaan pyörittäjän paikalta etuylälompakkoon.

DSC_0751

Kärpät ei tästä lannistunut ja vain muutama minuutti Kerhon johtomaalin jälkeen peli jälleen tasan. HPK:n viisikko oli omassa päässä valitettavan sekaisin ja merkkausvirheen pääteeksi Patrik Davis pääsi lataamaan pelin lukemiin 2-2. Pallokerho vastasi samalla mitalla muutama minuutti myöhemmin, kun kentän kuningas Hamill taisteli kiekon ensin viivaan Jyri Niemelle ja sen jälkeen suti vielä Niemen laukoman lämärin ohi maalia vartioineen Tomi Karhusen.

HPK sai todellisen flown päälle johtomaalin jälkeen, eikä Kärpiltä löytynyt vastausta tähän. Vain puolisen minuuttia johtomaalista soi jälleen Karhusen takana, kun maaliputkessa viilettävä Tuomas Vänttinen taisteli upeasti numeroiksi 4-2. Maalikuninkuustaistossakin tällä erää vahvasti mukana oleva Vänttinen laukoi 1 vs. 1 hyökkäyksessä tiukasti Adam Mashurin jaloista ja korjasi reboudin vielä katollaankin maalin perukoille.

DSC_0813

Johtoasema pitää, Vasallissa on bileet

Kolmanteen erään Kärpät lähti kuromaan HPK:n kahden maalin johtoa kiinni. Tehtävästä muodostui kuitenkin täysin epätoivoinen, sillä Kerho oli päättänyt ottaa ottelusta 3 pistettä. Ajassa 45:10 sammui viimeistään oululaisten valot, kun päivän ylivoimainen hahmo Hamill painoi illan kolmannen maalinsa vastahyökkäyksen pääteeksi. Vain minuutti tästä ja peli oli jo 6-2, kun Joni Tuulola jatkoi upealla lämärimaalilla pisteputkensa vähintään kahden ottelun mittaiseksi.

DSC_1975

Pelin lopussa Kärpät yritti vielä epätoivoisesti kuroa peliä tasoihin, mutta HPK kesti hyvin torjuneen Saroksen johdolla ja korjasi ottelusta todella tärkeät 3 pistettä. HPK:n kausi jatkuu lauantaina Kuopiossa, jossa vastassa on hyvin kautensa aloittanut KalPa.

Ottelun maalit ja maalivahtien torjunnat:

08:26 1-0 Joonas Vihko (Juhani Jasu, Zach Hamill) YV

09:09 1-1 Jesse Puljujärvi (Juho Keränen, Simon Suoranta) VT

27:16 2-1 Zach Hamill (Aleksi Laakso) YV

30:20 2-2 Patrik Davis (Mika Pyörälä, Joonas Komulainen)

34:33 3-2 Zach Hamill (Jyri Niemi, Joonas Vihko)

35:02 4-2 Tuomas Vänttinen (Craig Schira)

45:10 5-2 Zach Hamill (Joonas Vihko, Antti Bruun)

46:00 6-2 Joni Tuulola (Marek Viedensky, Jesse Saarinen)

Juuse Saros 9+8+9=26

Tomi Karhunen 15+8+8=31

 

Mikael Ketonen / @MJKetonen

17.09.2014 20:47

Jaa artikkeli: